Kun olin pieni, meillä luettiin Richard Scarryn kirjaa Mitä ihmiset tekevät. Kirja kertoo siitä, mitä aikuiset tekevät päivisin. Nykyään tarvittaisiin kirja aikuisille kertomaan siitä, mitä lapset ja nuoret tekevät.

Keskiviikkona julkaistiin kaksi kiintoisaa uutista lapsista ja nuorista. Toinen oli Ylen juttu Nettikysely: Lapset Kuvaavat kännykällään luontoa ja arkisia kohteita ja toinen Helsingin Sanomien Kotimaan osaston juttu Koulussa ja kotona on kivaa.

Ylen artikkelin pääviesti oli, että lapset kuvaavat kännyköillään mielellään luontoa ja arkeaan, mutta vanhempia kuvat ei juuri kiinnosta. Ja Helsingin Sanomien, että nuoret pitävät entistä enemmän koulunkäynnistä ja eikä vanhempien kanssakaan hullummin mene. Jutussa haastateltu 15-vuotias poika kertoi, ette hän ei pelaa mitään pelejä iPadillaan!

Ja juuri kun me aikuiset olimme varmoja siitä, että varsinkaan Suomessa ei viihdytä koulussa ja lapset vain pelaavat puhelimillaan. Näiden uutisten lukeminen oli suurenmoista. Jos seuraavaksi vielä kuulisimme, mitä lapset ja nuoret ajattelevat (tuskin me vanhemmat sitäkään tiedämme, jos emme ehdi vilkaista edes muutamaa kännykkäkuvaa), niin uskon, että seuraava sukupolvi yllättäisi jälleen.

Pallopostia aikoo kysyä. Joka päivä Pallopostin etusivulla (Pallopostia on siis vuoden alussa aloittava digitaalinen sanomalehti lapsille ja nuorille) on Päivän kysymys, johon lukijat saavat vastata. Toimitus lukee vastaukset ja tekee niistä koosteen joka viikko tai useammin.

Parhaillaan Pallopostia rakennetaan yhdessä lasten kanssa. Me esimerkiksi kysyimme lapsilta, mitkä uutisaiheet heitä kiinnostavat. Vastauksina oli luonto, urheilu, tiede, koulua ja opettajia koskevat aiheet, ihmiset ja kulttuuri. Joitain lapsia kiinnosti urheilu erityisen paljon. Tiivistäen lapsia kiinnostavat monet aiheet – kuten meitä aikuisiakin. Ei ole olemassa lasten aiheita – tai jos on, me emme osaa vielä sanoa mitä ne olisivat.

Kun sanomalehdet ympäri Eurooppaa kysyvät väheneviltä lukijoiltaan, mihin suuntaan pitäisi kehittyä ja muuttua, Pallopostia uskoo ammattitaidolla kirjoitettuun sisältöön, objektiivisuuteen ja luotettavuuteen. Uskomme myös, että maailmassa tapahtuu joka päivä paljon hyvää ja kiinnostavaa, mistä täytyy kirjoittaa lapsille, kun he rakentavat omaa maailmankuvaansa. Sitä maailmankuvaa voimme todennäköisesti ainoastaan ihailla.

 

Kirjoittaja: Iina Berden Pallopostia-tiimistä

 

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment