Riku Siivonen / Long Play
Olen muutaman viime vuoden aikana päätynyt eri syistä viettämään aikaa niin sanottujen start up -piirien läheisyydessä. Siellä tapaamillani ihmisillä on intoa, kykyä, paloa ja voimaa. Se on virkistävää ja innostavaa. Mutta koska olen luonteeltani hieman synkkämielinen, olen kuunnellut erityisen tarkalla korvalla joitakuita sivulauseita.
Niissä vanhemmat enkelit neuvovat, että aivan ensimmäiseksi kannattaa tehdä osakassopimus, ”koska jossain vaiheessa te tappelette kuitenkin”. Se tuntuu hullulta ja ehkä jopa huvittaa, mutta niin siinä on omallanikin parin pienen yrityksen kohdalla käynyt.
Toinen asia, josta kuulee sivulauseissa: loppuunpalamiset. Ne mainitaan täysin ohimennen. Uuden yrityksen nostaminen toimivaksi työllistäjäksi ei ole helppoa. Ei ole rahaa, mutta töitä pitää tehdä. Noin laajemminkin yrittäjien puheissa toistuvat pitkät päivät, mutta eniten niistä puhuvat ne, jotka ovat lopulta onnistuneet. Ollenkaan kaikki eivät onnistu. Start up -heimo osaa sloganin: yhdeksän kymmenestä firmasta kaatuu.
Ja kyllä: myös Long Playn väki on ollut välillä todella väsynyttä. Osa olisi käynyt minkä tahansa normaalin yrityksen palkansaajana jo sairauslomalla. Ja kyllä: meillekin on tullut erimielisyyksiä, kränää ja kinaa. Se on raskasta kaikille.
Jos jotain siis voisin toivoa start up -piirien puheisiin, niin hiukan enemmän enkelien neuvoja ja vinkkejä siitä, miten nuoren yrityksen henkeä, ilmapiiriä ja tekemisen halua voidaan varjella.
Usein kuulee vain, että yrityksellä pitää olla selvä strategia, visiot ja missiot, joihin sitoudutaan. Se ei toimi sellaisille ihmisille, jotka eivät lähesty yritystoimintaa noin rationaalisesti, erota täysin bisnestä ja elämää, yritystä ja itseään. Veikkaan, että yllättävän moni yrittäjäkin on sellainen. Varsinkin nyt kun yhteiskunnallinen yrittäjyys on hiukan noussut esiin. Jokainen nuori yritys kaipaisi myös viisaita neuvoja siitä, mistä tunnistaa työkaverin tai oman väsymyksen. Milloin kannattaa lopettaa, koska oma terveys tai avioliitto on vaakalaudalla? Kai edes joskus kannattaa?
Ei ole helppoja vastauksia siihen, miten yhteishenkeä saisi korjattua, kun siihen on ilmaantunut ryppyjä. Long Playn yhteisöä tuntuu auttaneen yksi asia: onnistuminen siinä, minkä vuoksi kaikki alun perin alkoikin: journalismissa.
Julkaisimme skuupin. Se oli yhteiskunnallisesti merkittävää journalismia, joka sai toivottavasti monet kysymään esimerkiksi ovatko ympäristölupakäytännöt toimivia tai kannattaako valtion sijoitusyhtiö Solidiumin kaataa Talvivaaraan enää rahaa. Juttu uutisoitiin laajasti lähes kaikissa medioissa.
En voi puhua kaikkien Long Playn osakkaiden puolesta (me puhumme kyllä aina ”osakkaiden” sijaan toimituksen jäsenistä), mutta huomasin digitaalisessa keskustelussamme juuri ennen skuupin julkaisua, että tuttua intoa ja paloa näkyi taas. Se tuntui mahtavalta, joten liikutuin ja laitoin yöllisen viestin kaikille:
”Plus sitten sellainen asia, että olen kokenut tänään selvinkinpäin sellaisia rakkaudellisia tunteita teitä kaikkia kohtaan. Koska on tulossa hieno juttu, joka on – kai niin voi sanoa – tehty siksi että me ollaan olemassa. Koska me on tehty tämä kaikki. Ja että uusin juttu on se nimenomainen ’tärkeä aihe’, jossa Juha on tehnyt hienoa työtä. Hienoa julkaista se tänään, sydämessä tuntuu oikeasti lämpimältä. Tsemppiä huomis… eiku tänäiseen kaikille! Tästä tulee komeeta.”
Ihan komeaa siitä tulikin. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ohella saatoimme iloita myös taloudellisesti: juttua myytiin reilusti enemmän kuin keskimäärin. Työntekijöiden eetosta vastaava hyvä tuote siis myös myy. Myykö se tarpeeksi, se jää nähtäväksi. Kaiken keskellä on kuitenkin hienoa, että yhteen enkelien neuvoon kannattaa näköjään luottaa: keskittykää siihen, mitä osaatte parhaiten.
Ja kyllä: tästä tulee komeeta.
