Arkistot

Kolme asiaa, jotka opimme Kuka 2.0:sta

Voitimme syksyllä 2015 Uutisraivaaja-innovaatiokilpailun Kukan pilottiversiolla 1.0, jonka rakensimme ratkaisemaan median moniäänisyyden ongelman. Ongelmaa kuvaa hyvin esimerkiksi se, että talouskeskustelua hallitsee Suomen päämedioissa vain muutama pankkiekonomisti, ja kaikista taloutta kommentoinneista vain häviävän pieni prosentti on naisia. Voiton jälkeen veimme konseptiamme eteenpäin ja viime huhtikuussa saimme valmiiksi uuden pilotin, jota kutsumme …

Missä vaiheessa ongelman voi ratkaista?

Uutisraivaaja-vuosi alkaa olla lopuillaan. Kukan konsepti on muovautunut kauden aikana, mutta perusidea on edelleen sama: toimittajan tulee löytää asiantuntijoita helpommin, koska media tarvitsee monipuolisempaa tietoa.

Media, innovaatiot ja menestys

Media, innovaatiot ja menestys

Tule kuulemaan, kuinka tehdä menestyneitä mediainnovaatioita! Puhujina Woltin perustajajäsen, kehitysjohtaja Juhani Mykkänen ja Uutisraivaaja-kilpailun voittajat Lucify ja Kuka. Tarjolla juotavaa ja purtavaa. Tilaisuus on avoin kaikille! Tule tapaamaan innostuneita mediainnovaatioiden parissa työskenteleviä ja oppimaan uutta.

Uutisraivaaja-voittaja Kukan 3 vinkkiä uusille kilpailijoille – video

“Kannattaa pureutua kunnolla siihen ongelmaan, jota ratkaisee.” Tässä on viime vuoden Uutisraivaaja-voittaja Kukan ensimmäinen ohje uusien mediainnovaatioiden kehittäjille. Kukan perustajajäsenet Mari Vaara ja Iris Sandelin lupautuivat jakamaan parhaat vinkkinsä syksyllä jälleen alkavan Uutisraivaaja-kilpailun osanottajille. Vinkit löydät jutun lopusta, mutta selvitetään ensin tiimin kuulumiset. Mitä kuuluu Kukalle? Vuonna 2015 Uutisraivaajan jaetun …

Toka kerta

Kenen ääni mediassa kuuluu? Siinä kysymys, josta lähdimme Kukan kanssa liikkeelle reilu vuosi sitten. “Ei kovin monen”, oli mediatutkimusten vastaus. Saman vastauksen antoivat myös toimittajat ja asiantuntijat. Lähdimme kehittämään ongelmaan ratkaisua. Halusimme monipuolistaa median asiantuntijaääniä lisäämällä niiden tarjontaa. Toimittajat voisivat nopeasti ja kätevästi löytää uusia ääniä laajasta tietokannasta. Pitäisi syntyä …

Kuka kysyy ja kohtaa

Kuka kysyy ja kohtaa

“Kuka on vähän kuin sähköhammasharja: vasta saatuasi sen tajuat, ettet voi elää ilman.” Törmäsimme Mikael Jungneriin Slushissa, kiitos hänelle jännittävästä vertauskuvasta. Kukan loppusyksyyn on kuulunut useita muitakin mielenkiintoisia kohtaamisia. Syksyä on rytmittänyt Sitran vaikuttavuuskiihdyttämö. Koulutuksen myötä olemme alkaneet mallintaa ja mitata Kukan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja käyttää sitä hyödyksi myös palvelumuotoilussa …

Kuka kokeilee

Uutisraivaaja-finaali lähestyy loppuaan. Tällä viikolla avataan Kukan pilottiversio asiantuntijoille ja pilottiamme testaaville toimittajille. Olemme hioneet ideaamme, mutta perusidea on säilynyt: haluamme monipuolistaa yhteiskunnallista keskustelua. Aiheemme on koskettanut monia. On ollut upeaa huomata, kuinka paljon apua olemme saaneet. Sadat ihmiset ovat antaneet meille aikaansa. Asiantuntijat ovat tarjonneet apuaan, jakaneet näkemyksiään ja omia …

Eka kerta

“Muistaakseni olin luonnollisesti pikkaisen hermostunut”, kuvailee Helsingin yliopiston professori Jaakko Hämeen-Anttila ensimmäistä esiintymistään mediassa. Nykyään tilanne on toinen: huippukausina professoria haastatellaan yli kymmenen kertaa viikossa. Ylen taloustoimittaja Aapo Parviaisen mukaan finanssikriisiä kommentoitiin Ylessä ja Helsingin Sanomissa 1058 kertaa vuosien 2008–2014 aikana. Näistä naisasiantuntijoiden kommentteja oli 3,4 prosenttia. Aalto-yliopiston professori Sixten …