Miksi Uutisraivaajan hakulomakkeessa pyydetään hakijaa kertomaan projektinsa tulo- ja menoarvio tai ideansa liiketoimintasuunnitelma, jos hakija on yritys?

Tätä kysytään siksi, että hakijalla olisi suunnitelma siitä, miten projekti jatkaa elämäänsä Uutisraivaaja-rahan loputtua.

Tämä ei tarkoita, että ideasta pitäisi tulla miljoonabisnes. Sen sijaan tarkoitus on saada hakijaa pohtimaan sitä, kuinka idea pystyisi löytämään tulonlähteen, jonka varassa se elää edelleen. Ideasta ei tarvitse tulla bisnestä ensinkään – toteuttajahan voi olla sellainen järjestö, ryhmä tai vaikkapa yliopisto, jonka ensisijainen intressi ei ole liiketoiminta.

Millaiset ansaintamallit sitten ovat mahdollisia? Sen määrittelet parhaiten sinä, hakija, koska myös ideasi on sinun.

Tässä kolme ajatusta ansaintamalleihin liittyen, inspiraatioksi:

Perinteinen liiketoimintamalli. Uutisraivaaja-idea voi olla palvelu, joka hankkii tulonsa suoraan käyttäjiltä. Maksajat voivat olla loppukäyttäjiä, esimerkiksi lukijoita. Palvelua voidaan myös myydä toiselle yritykselle, joka hoitaa jakelun loppukäyttäjälle.

Lisäpalvelut. Jos itse ydinpalvelu on ilmainen, tulot voivat tulla lisäpalveluista, joka voi olla peruspalvelusta jalostettua muotoa tai vaikkapa koulutusta. Esimerkiksi amerikkalaisessa Knight News Challenge-kilpailussa palkittu kriisikartoitusalusta Ushahidi on avoimen lähdekoodin palvelu, ja lisätuloja tulee jalostetusta palveluista.

Lisää tukea muualta. Mainonta tai sponsoroinnit voivat myös sopia tulonlähteeksi. Jos hakijana on järjestö, yksi tulonlähteistä voi olla esimerkiksi järjestön palvelulle kanavoima tuki.

Ajatus ansaintamallista on hakuvaiheessa vielä suunnitelma. Todellinen logiikka löytyy, kun ideaa alkaa toteuttaa käytännössä.

Jos sinulla on kysymyksiä ansaintamalleihin tai muuten Uutisraivaajaan liittyen, laita meiliä kilpailun koordinaattorille Tanjalle tanja.aitamurto at gmail.com

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment