Uutisraivaaja-leiri 2016. Kuva: Ida Pimenoff.

Uutisraivaaja-leiri 2016. Kuva: Ida Pimenoff.

Uutisraivaaja-leiri järjestettiin kuluneena viikonloppuna 21.-23.10. jo kolmannen kerran Aalto-yliopiston Design Factorylla. Mukana oli lähes neljäkymmentä mediainnovaatioista kiinnostunutta innokasta leiriläistä. Coacheina toimivat viime vuoden voittajatiimien edustajat, Lucifyn Juho Ojala sekä Kukan Soila Laivo. Lisäksi valmentamassa oli viestintäammattilainen Saara Bange.

Leiriläiset käyttäjälähtöisen suunnittelun parissa. Kuva: Ida Pimenoff.

Leiriläiset käyttäjälähtöisen suunnittelun parissa. Kuva: Ida Pimenoff.

Leirillä opiskeltiin design thinking -metodia, jolla tehdään käyttäjälähtöistä tuotesuunnittelua. Leiriläiset jakautuivat perjantai-iltana kuuteen tiimiin, joissa projekteja työstettiin viikonlopun ajan. Henki oli innostunut ja yhteisöllinen, jolloin työskentelykin sujui loistavasti!

2210_20016_ur_02

Design thinking käytännössä. Kuva: Ida Pimenoff.

Lauantaina tiimit jalkautuivat Espooseen haastattelemaan ihmisiä saadakseen tietoa suunnittelemiensa palveluiden käyttäjistä. Haastatteluiden pohjalta rakennettiin tarkkaa kuvaa käyttäjien tarpeista, mikä toimi suunnittelun lähtökohtana. Ideoita hiottiin huippuunsa vaihe vaiheelta.

Sunnuntain päätössessiossa leiriläiset esittelivät projektejaan. Arvokasta palautetta olivat antamassa myös toimittaja-yrittäjä Paula Salovaara sekä enkelisijoittaja Moaffak Ahmed.

2210_20116_ur_08

Uutisraivaaja-leirin vetäjät Ville Sundberg, Mikko Koskinen ja Tanja Aitamurto. Kuva: Ida Pimenoff.

Leiriä vetivät ensimmäisen Uutisraivaajan voittajatiimi Scoopinionissa mukana olleet Ville Sundberg ja Mikko Koskinen sekä Uutisraivaaja-kilpailun yhdessä Helsingin Sanomain Säätiön kanssa perustanut Stanfordin yliopiston Tanja Aitamurto. Sundberg pyörittää Kihapp-sovellusta, ja Koskinen vastaa Kyrö Distilleryn brändäyksestä.

 

Seuraava Uutisraivaaja-tapahtuma on maanantaina 31.10. Helsingin Dublinerissa yhdessä Hacks/Hackers-verkoston kanssa! H/H tuo yhteen journalisteja ja teknologiaosaajia, ja tällä kertaa puhujana on muun muassa Helsingin Sanomain liiketoiminnan kehityspäällikkö Vesa Lindqvist. Kannattaa siis ehdottomasti tulla mukaan! Facebook-tapahtuma täällä.

 

facebook.com/Uutisraivaaja

twitter.com/Uutisraivaaja

Youtube

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment