Uutisraivaaja-kilpailun tuomaristo valitsi viisi projektia kilpailun finaaliin. Jatkoon pääsivät hitaan journalismin julkaisualusta Long Play, hyperlokaali tietopalvelu Nearhood, innovatiivinen datavisualisoinnin työkalu Infogram, lasten uutisten sovellus PalloPostia ja taidesovellus On Display.

Finalistit saavat alkurahoitusta 10 000 euroa, jonka avulla he kehittävät projektiaan eteenpäin. Heille järjestetään yrityskoulutusta yhteistyössä Aalto-yliopiston Start Up Saunan kanssa ja tutustumismatka Piilaaksoon. Viidestä finalistista valitaan voittaja tai voittajat, jotka julkistetaan Slush-konferenssissa Helsingissä marraskuussa.

“Jokainen finaaliin päässyt projekti laajentaa omalta osaltaan journalismin ja tiedonvälityksen avaruutta tuomalla mukaan uusia näkökulmia, aihealueita ja kohderyhmiä. Mukana on kiinnostava ja heterogeeninen otanta”, tuomariston puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä sanoo.

“Mukana oli sekä uusia tekijöitä että kokeneita yrittäjiä. Moni on valmistellut projektiaan pitkään Uutisraivaaja-kilpailua varten”, esiraadin puheenjohtaja ja kilpailun koordinaattori Tanja Aitamurto sanoo.

Long Play
Uudenlainen digitaalinen julkaisu, joka keskittyy pitkiin tutkiviin juttuihin ja reportaaseihin. Long Playn toinen juttu Himasen etiikka oli valtakunnallinen skuuppi, josta keskustellaan edelleen. Tiimin jäsenet ovat Johanna Vehkoo, Hanna Nikkanen, Reetta Nousiainen, Ilkka Karisto, Anu Silfverberg, Riku Siivonen, Ilkka Pernu ja Antti Järvi.

Long Playn esittelyvideo:

 

Nearhood
Sosiaalinen hyperlokaali media­-alusta, joka tuo yhteen asukkaat, yhdistykset, kaupungin ja yritykset. Alusta edistää paikallista yhteisöllisyyttä ja elinkeinoelämää. Tiimin jäsenet ovat Lari Lohikoski ja Miemo Penttinen.

Nearhoodin esittelyvideo:

Infogr.am
Innovatiivinen datavisualisoinnin työkalu. Tiimin jäsenet ovat Uldis Leiterts, Raimonds Kaze, Alise Semjonova, Kaspars Bankovskis, Mikko Järvenpää ja Andris Berzins.

Infogramin esittelyvideo:

On Display
Taideteosten esittelysovellus, jonka avulla haetaan taidekritiikille uusia muotoja. Palvelu esittelee käyttäjälle viikon taideteoksen mobiilisovelluksessa yhdistettynä äänikerrontaan. Tiimin jäsenet ovat Tuomo Rainio, Janne Sundqvist ja Riikka Notkola.

On Displayn esittelyvideo:

PalloPostia

Lapsille suunnattu avoin ja maksuton uutispalvelu mobiiliin ja tablettiin. Osa uutisista voidaan myös kuunnella. Tiimin jäsenet ovat Iina Berden, Gert­Jan Berden, Markku Holtari ja Aarne Cederberg.

 

Videot:  Markus Petteri Laine

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment