Maailmaa ei ole tehty vielä lapsille, mutta voisiko tekoäly auttaa siinä? Keväällä pysähdyimme miettimään, ketkä jäävät uutisvirran ulkopuolelle ja voisiko tekoäly auttaa tässä. Keskustelimme siitä, voisiko tekoäly lukea uutisia meille samaan tapaan kuin joissain maissa on kokeiltu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Aasiassa oli jo käytetty tekoälyuutisankkureita. Tämä ihmismäinen avatar ruudulla tuntui kuitenkin vielä etäiseltä ja jopa hieman oudolta. Siksi pohdimmekin, että mitä tapahtuisi, jos uutiskertoja ei olisikaan aikuista muistuttava tekoälyihminen, vaan lempeä nalle, saimaannorppa tai vaikkapa kissa? Tässä kohtaa ajatukset alkoivat kohdistua yhä selvemmin yhteen kohderyhmään eli lapsiin.
Huomasimme pian, että maailma ympärillämme on rakennettu aikuisille. Uutiset ja muut sisällöt olettavat, että kuulija ymmärtää monimutkaisia käsitteitä ja kieltä. Lapset puolestaan putoavat helposti tämän arjen informaatiovirran ulkopuolelle. He kuulevat asioita sivusta, kuten auton radioista, aikuisten keskusteluista ja somesta, mutta harvoin heille itselleen suunnatun selkeän ja turvallisen kerronnan kautta.
Uutisraivaaja-kilpailusta saamamme rahoituksen myötä päätimme alkaa rakentamaan tästä ideasta tuotetta. Markkina-analyysimme ja käyttäjätutkimuksemme edetessä huomasimme selkeän tarpeen. Moni vanhempi kertoi meille, että he joutuvat jatkuvasti suodattamaan ja tulkitsemaan maailmaa lapselle sopivaksi. Vanhemmat sanoivat jopa, että tiedottaminen tuntuu lapsen kannalta “brutaalilta”. Samaan aikaan moni toimija tuskaili sen kanssa, ettei heillä ole välineitä tai resursseja kohdentaa viestintäänsä paremmin lapsille. Näimme tekoälyssä ratkaisun.
Huomasimme kuitenkin nopeasti, että tämä ei ole vain mediatalojen haaste. Museot, kirjastot ja monet muut lapsiyleisöä tavoittelevat organisaatiot kamppailevat saman ongelman kanssa. He kokevat, että lapsille suunnattua viestintää ei ole riittävästi. Kun lapsi kävelee museoon tai kirjastoon, suuri osa sisällöstä lipuu ohi, koska kieli ja esitystapa on suunnattu aikuisille. Moni alle kouluikäinen lapsi ei myöskään osaa vielä lukea, mikä vaikeuttaa ymmärtämistä. Lapset myös kertoivat tutkimuksessamme, että he kuluttavat mieluummin videosisältöä kuin tekstiä.
Tekoälyyn liittyvät kysymykset jakavat mielipiteitä, eikä syyttä suotta. Vanhemmat ja eri toimijat pohtivat samaa kuin mekin eli sitä, voiko tekoälyyn luottaa. Voiko se ymmärtää, mikä on lapselle sopivaa ja voiko se vääristää tietoa? Siksi teimme meille ehdottoman periaatteen eli sen, että ihminen on aina mukana. Tekoäly voi auttaa muotoilemaan sisällön, mutta ihminen aina varmistaa, että lopputulos on lapselle turvallinen. Lapsille puhuminen on aina vastuullisuusteko.
Vaikka Uutiskamu on vasta matkansa alussa, se on varmaa, että maailma voisi olla lapsille paljon saavutettavampi kuin se on tällä hetkellä. Jos teknologia voi auttaa siinä, silloin sitä kannattaa tutkia. Olemme äärimmäisen kiitollisia Helsingin Sanomain Säätiölle, joka on mahdollistanut meille pysähtymisen näiden aiheiden syvällisemmälle tarkastelulle.
Rahoitus on mahdollistanut meille konkreettisen kehitystyön aloittamisen. Olemme voineet tehdä markkina-analyysin ja käyttäjätutkimuksen, joiden avulla olemme ymmärtäneet paremmin, millaisia tarpeita lapsilla, vanhemmilla ja eri organisaatioilla on. Tämä on auttanut meitä näkemään, millainen tapa kertoa sisältöjä puhuttelee lapsia. Rahoituksen turvin olemme myös voineet aloittaa keskusteluja mahdollisten yhteistyökumppaneiden kuten museoiden ja kirjastojen kanssa. Isoin mahdollisuus on kuitenkin vasta edessä, sillä rahoituksella pystymme saavuttamaan konkreettisen ohjelmiston kehityksen ja mahdollisuuden yrittäjyyden polulle.
Kirjoittaja: Pihla Saravirta