Scoopinion sai kutsun pitää keynote-puheenvuoro WAN-IFRA:n Nordic Local Media-konferenssiin Tukholmassa, ja luonnollisesti otimme kutsun vastaan. Kaksipäiväisessä konferenssissa oli pohjoismaisia paikallismedioita ja jonkin verran myös muita yrityksiä ja startuppeja.

NLMC oli aikamoinen vastakohta aikaisemmille konferensseille: New Yorkin ADweek ja Austinin SXSW ovat molemmat oman alansa korkeatasoisimpia konferensseja, jossa keskimäärin tulevaisuuteen ja teknologian kehitykseen suhtauduttiin jopa fanaattisen positiivisesti. Tukholmassa suhtautumisen kirjo oli laajempi: puheenvuoroissa teknologia toki auttoi lehteä tavoittamaan lukijat nopeammin, henkilökohtaisemmin tai jopa tekemään juttuja yhdessä mutta keskusteluissa suhtautuminen oli skeptisempää.

Kahdenkesken puhuttaessa teknologia ja internet nähtiin enemmän asiana, jonka kanssa täytyy pärjätä, ja tulevaisuuteen suhtauduttiin lähes pelonsekaisesti: digipuolen talousvaikeudet olivat esillä useasti.
Parhaiten tuntuivat pärjäävän hyperlokaalit lehdet, esimerkkinä Hallingdölen, pieni norjalainen lehti, joka laittoi kaiken sisältönsä paywallin taakse ja sai kävijämäärän laskusta huolimatta 30% enemmän online-mainostuloa.
Kun on ainoa paikallislehti, on helppo tehdä kovia maksumuureja, ja epäilen että vastaava malli toimisi muualla. Lukijoiden eduksi kaikki Hallingdölenin jutut julkaistaan täysikokoisena digitaalisesti heti kun ne valmistuvat.

pinball

Online lehtien mainostulot riippuvat siitä kuinka monta kertaa lukija saadaan vaihtamaan sivua.

Oma esitykseni oli konferenssin toisena päivänä. Nostin esille muutamia asioita jotka ovat nousseet omissa käyttäjähaastatteluissa: Online-lehtien ansaintalogiikka perustuu useimmiten display-mainontaan. Displaymainonnassa raha kilahtaa kassaan kun lukija vaihtaa sivua. Näin päädytään tilanteeseen, jossa lehdet muistuttavat flipperiä: lukijaa koitetaan pallotella sivuston sisällä mahdollisimman monta kertaa, mikä ohjaa harhaanjohtavaan otsikointiin ja juttujen laadun kärsimiseen. Scoopinion haarukoi luettavan arvoiset jutut oppimalla mitä juttuja oikeasti luetaan, ja keskimäärin skuupparin kautta luettuja juttuja luetaan 70s, mikä on melkoisen pitkään internet-artikkeleille. Jos tähän saadaan yhdistettyä display-aikaan perustuvaa mainontaa, niin ehkä tulevaisuus näyttää valoisammalta?

Alla vielä ote kesäkuun alussa tehdystä ryhmäkeskustelusta, jossa selvitettiin ihmisten lukutottumuksia. Varoitus: voi aiheuttaa pahaa mieltä.

Moderaattori » Hei, vielä viimeinen, ehkä vaikein kysymys: Minkälainen on hyvä lehtijuttu/blogipostaus?
Nainen 3 » Kiinnittää huomion, herättää ajatuksia.
Nainen 2 » sellainen missä on hyvä suositus/kommentti, ja mä tykkään myös sellaisista missä on joku juttuun liittyvä kuva mukana. se jotenkin kiinnittää huomion paremmin kuin pelkkä teksti.
Mies 1 » hyvin ja ryhdikkäästi kirjoitettu, ei mitään klikihuoraus otsikoita, kiinnostavaaihe.
Nainen 1 » Ajatuksia herättävä, joo.
Nainen 2 » siis tota kuvaa kaipaan esim. fb-postauksen yhteyteen
Mies 1 » kuva auttaa monesti.. blogit on yleensä pääosin tylsiä ja liian pitkiä mulle..
Nainen 1 » Sellainen, missä kieli on hyvää ja sujuvaa 🙂
Nainen 1 » Ja kuvasta aina plussaa.
Nainen 3 » joo, ehdottomasti hyvä kieli.
Mies 1 » monesti jutusta huomaa jos kirjottaja on pihalla tai hakee kohua tyhjästä.. ne nostaa pientä pintavitutusta kyllä joka kerta..
Mies 1 » jotenkin toimittajalta odottaa jotain ammattiylpeyttä ja osaamista kuitenkin..
Nainen 1 » Joo ja minä en pidä sellaisesta tahallisesta provosoinnista.
Nainen 2 » joo sujuvaa kieltä pitää olla, ja mielellään kielioppiasiat kunnossa 😉 ärsyttää suunnattomasti esim. yhdyssanavirheet, tulee vaikutelma että koko juttu on ihan scheissea. puhekielellä kirjoitettu juttu on sitten asia erikseen.
Mies 1 » just oli iltalehden kannessa: ” Suomeen tappavan kuuma kesä, satoja kuolleita” – jotenkin epäilen..
Nainen 2 » mua ärsyttää ”kohuotsikot” mitä jopa HS nykyään viljelee.
Nainen 1 » Joo!
Nainen 2 » joo just tollaset
Mies 1 » melkeen jää ton takia koko lehti ostamatta
Nainen 3 » Kyllä, samaa mieltä.
Mies 1 » kieltämättä ns. hyvätkin lehdet on joutunu tolle kohulinjalle..
Nainen 1 » Oma suosikki oli pari päivää sitten se ”Uusi AIDS räjäyttää sydämen!”.
Nainen 2 » just!
Mies 1 » ehkä tää netin vaikutus näkyy kun juttuja pitää saada nopeesti/heti ulos ja ihmiset näkee tuhansia otsikoita joista pitäis saada klikkejä.. = klikkihuorausta, Katso Kuvat1
Nainen 3 » Ja kielioppiasiat on kyllä ihan miten sattuu, välillä myös Hesarissa.
Nainen 1 » Ja Aamulehdessä

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment