Jos kymmenisen vuotta sitten olisi tehty prototyyppi Facebookista, millainen se olisi voinut olla? Yrittäjä ja ensimmäisen Uutisraivaajan voittajatiimi Scoopinioniin kuulunut Ville Sundberg kertoo.

UR_Bootcamp_27– Otetaan testihenkilö, kysytään kolmen kaverin puhelinnumerot, soitetaan ja kysytään kuulumiset ja viedään ne lopuksi takaisin testihenkilölle.

Koko touhuun ei tarvita edes tietokonetta tai näkemystä siitä, miltä valmis palvelu näyttää.  Testihenkilökään ei saisi tietää, miltä lopputuote oikeastaan edes näyttäisi. Mitä hyötyä tästä sitten on?

– Se on todella halvalla tehty versio siitä, mikä Facebookin kokemus voisi olla. Se voi epäonnistua, testihenkilö voi sanoa, että ei kiinnosta. Toisaalta jos hän sanoo, että mahtavinta ikinä, silloin häneltä voi kysyä, miksi.

Tämä on prototyyppausta, prototyypin rakentamista. Tiivistetysti kyse on siitä, että uutta ideaa päästään testaamaan varhaisessa vaiheessa ja siitä saadaan palautetta niiltä, jotka valmistakin tuotetta tai palvelua voisivat käyttää.

Idea on hyvä altistaa muiden ihmisten palautteelle mahdollisimman nopeasti. Muuten keksijät voivat ihastua omaan ideaansa liikaa ja unohtaa pohtia sitä, olisiko kukaan muu ajatuksesta innoissaan.

Prototyyppi saattaa kuulostaa joltakin sellaiselta, joka pitää erikseen rakentaa ja jonka tekeminen saattaa olla aika vaivalloista. Facebookin prototyypistakin monelle voi tulla mieleen nettiselaimessa toimiva verkkopalvelu, jossa on ehkä vielä pieniä puutteita mutta joka muistuttaa jo melko paljon valmista versiota.

Prototyypin voi kuitenkin luoda – ja kannattaakin luoda – paljon vähemmällä vaivalla.

Esimerkiksi niin kuin Sundbergin esimerkissä: kynällä, paperilla ja puhelimella pääsee pitkälle. Piirtäminen, muovailuvaha tai vaikka askartelu ovat hyviä tapoja prototyypin rakentamiseen. Tarkkoja sääntöjä ei ole, kunhan prototyypillä pystyy välittämään muille ihmisille oman innovaation perusajatuksen.

Uutisraivaaja-kandidaatteja Sundberg kehottaakin luomaan prototyypin jo nyt, ei vasta viime tingassa.

– Jos idea osoittautuu tosi huonoksi, haluat käyttää siihen yhden illan, et yhtä vuotta. Prototyyppi ei ole ehkä ainoa mutta tietääkseni paras tapa päästä sinne, missä saa tietää, onko idea hyvä vai huono.

Kaikista helpointa on esitellä oman idean prototyyppia kavereilleen ja saada heiltä palautetta. Toiseksi helpointa on esitellä sitä tuntemattomille. Jos on pokkaa, se voi olla tehokkaampi tapa, koska tuntemattomilta saatu palaute saattaa ainakin joskus olla rehellisempää ja suorempaa kuin tuttujen.

Uutisraivaajan osallistujille prototyypin rakentaminen on hyödyllistä siksikin, että sen avulla hakemuksessa on helpompaa esitellä ideaa kilpailun esiraadille.

– Sitten kun ideasta on rakentanut jonkin version, arvioijan on helpompi nähdä, että ollaan tosissaan ja on myös kykyä toteuttaa idea, Sundberg muistuttaa.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment