On pimeä joulukuinen ilta. Yksi tutkija ja kaksi toimittajaa istuvat ja ruotivat. Ruotsiin on perustettu palvelu, joka tuo esiin naisasiantuntijoiden osaamista. Tutkija harmittelee, että asiantuntemus, niin miesten kuin naisten, jää Suomessakin piiloon. Toimittaja pohtii, miten asiantuntijoita voisi löytää monipuolisemmin. Ja mieluiten nopeasti.

Syntyy idea. Ensin pitää kuitenkin tarkistaa, onko idealle tarvetta.

Suomessa on paljon asiantuntijoita. Noin joka neljännessä uutisjutussa käytetään yhtä tai useampaa asiantuntijaa. Asiantuntijoiden käyttö ei kuitenkaan ole mediassa kovin monipuolista.¹

Ensinnäkin 72 prosenttia median käyttämistä asiantuntijoista on miehiä. Mies- ja naisasiantuntijoiden halukkuudella esiintyä julkisuudessa ei ole eroja.¹

Merkittävin este asiantuntijoiden mediassa esiintymiselle on kuitenkin se, etteivät toimittajat ota heihin yhteyttä.¹

”Toimitusten näkökulmasta polttava kysymys näyttäisikin olevan, miten löytää sopivia, päteviä ja haastatteluihin suostuvia tutkijoita ja samalla pitää hyödynnettyjen asiantuntijoiden joukko monipuolisena”, tutkija Mari K. Niemi kirjoittaa.

Ongelma tunnistetaan myös suurissa suomalaisissa mediataloissa. Helsingin Sanomien uutispäällikkö Ville Seurin sanoin: ”On enemmän ja enemmän sellaisia aiheita, jotka huutavat kommenttia heti. Heti ei tarkoita seuraavan päivän lehteen, vaan kolmen tunnin päähän. Onhan tämä ihan hirvittävän vaikea tilanne, ajatellen asiantuntijoiden moniäänisyyttä.”

Tähän polttavaan kysymykseen kehittelemme nyt ratkaisua, jonka nimi on Kuka.

Kuka on tietokanta, joka tuo asiantuntijuuden laajemmin esille. Toimittajat löytävät palvelusta nopeasti ja monipuolisesti asiantuntijoita. Asiantuntijat löytävät omasta alastaan kiinnostuneita toimittajia ja muita asiantuntijoita.

Kuka toimii sekä hakukoneena että nopeana yhteydenottovälineenä. Asiantuntija- ja toimittajaprofiileista löytyy erikoisosaaminen ja tägit, jotka kuvaavat osaamista (esim. “sote-uudistus”, ”kyberturvallisuus”, “moderni afrikkalainen kirjallisuus”).

Asiantuntijahaastatteluiden myötä on käynyt ilmi, että muillakin aloilla asiantuntijoiden löytäminen koetaan hankalaksi. Kuka voikin tuoda asiantuntijuutta helpommin myös virkamiesten ja päättäjien käyttöön.

Tällä hetkellä koodarimme selvittävät parhaita keinoja saada haku toimivaksi. Tiimimme tutkija, antropologi ja palvelumuotoilija selvittävät minkälaista palvelua käyttäjät tarvitsevat. Graafikkomme inspiroituu väreistä ja suunnittelee Kukalle siistiä ilmettä.

Jatketaan keskustelua Twitterissä!

Kuka kippistää Kuka-baarissa.

Kuka kippistää Kuka-baarissa.

Kuka: Mari Vaara, Iris Sandelin, Ville Vaara, Jaako Nygrén ja Tuomas Valtanen

¹ Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen Asiantuntijuus mediassa -tutkimuksen mukaan.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment