– Jos haluaa olla kiinnostava, se vaatii näkemyksen siitä, millainen tulevaisuuden median pitäisi olla. Lisäksi vaaditaan idea siitä, miten voi omilla toimillaan viedä todellisuutta edes piirun verran sitä toivottua tulevaisuutta kohti.

Tätä mieltä on Johannes Koponen, vuonna 2011 Uutisraivaajan voittaneen Scoopinionin toimitusjohtaja. Scoopinion on käyttäjilleen artikkelisuosituksia tarjoava selainsovellus.

Uutisraivaajasta itseluottamusta

Scoopinion voitti ensimmäisen Uutisraivaaja-kilpailun viisi vuotta sitten. Johannes kertoo kilpailulla olleen suuri merkitys Scoopinionin kehityksessä.

– Vaikea nähdä, että me olisi muuten saatu sellainen voima tekemiseen. Kilpailun voitto avasi paljon ovia.

Uutisraivaaja oli arvokas kokemus myös tiimin itseluottamuksen kannalta, Johannes korostaa.

– Se, että tuli sellainen tunne, että voi vaan mennä ja tehdä asioita. Se oli tosi tärkeä – tärkein – juttu Uutisraivaajassa!

Johannes keksii ainakin yhden asian, jonka tekisi nyt Scoopinionin suhteen toisin. Heti Uutisraivaaja-voiton jälkeen olisi kannattanut ottaa kunnon ohjausryhmä tai hallitus kokeneista ammattilaisista.

– Mä ajattelin silloin, etten kuuntele mitään vanhoja pappoja, mutta se olisi ehkä sittenkin ollut hyvä idea, Johannes nauraa.

– Niitä voi kuunnella ensin ja sitten päättää, miten suhtautuu. Mutta tämä meiltä jäi puuttumaan.

Mitä Skuupparille kuuluu nyt?

Kilpailijat saivat Uutisraivaajasta reilusti draivia myös omille urapoluilleen. Uutisraivaaja-kokemus imaisi tiimin jäsenet innolla mukaan yrittäjämaailmaan. Kaikki alkuperäisen tiimiläiset ovat kuitenkin edelleen mukana myös Scoopinionissa.

Johannekselta menee Scoopinionin toimitusjohtajan hommaan enää pieni määrä aikaa, päivisin hän työskentelee ajatushautomo Demos Helsingissä. Mikko Koskinen tekee brändäystä ja tuotekehitystä palkittua Napua Giniä valmistavassa Kyrö Distilleryssä ja on nykyään myös yksi Uutisraivaajan tuomareista.  Mikael Koponen (Johanneksen veli) työskentelee ohjelmistokehittäjänä Reaktorilla ja hienosäätää koodarina Scoopinionia. Ville Sundberg pyörittää omaa Kihapp-urheilusovellustaan, ja Juha Leppänen on konsulttiyhtiö Demos Effectin toimitusjohtaja.

– Teknisenä ratkaisuna Skuuppari on valmis, eli se pyörii ihan itsenäisesti omana palvelunaan, Johannes toteaa.

Hän kuitenkin kertoo, että Scoopinionia ollaan hiljalleen sulkemassa, koska palvelua ei saatu taloudellisesti kannattavaksi. Scoopinionilla on yli 10 000 käyttäjää, joista osa käyttää palvelua aktiivisesti.

Palvelun sulkemisella ei kuitenkaan ole kiire, vaan ensin on muun muassa saatettava loppuun muutama Scooponionin valtavaa data-aineistoa hyödyntävä tutkimushanke. Yli 10 000 käyttäjän tietoja viiden vuoden ajalta käsittävä aineisto on edelleen saatavilla tutkimuskäyttöön, Johannes vinkkaa. Yksittäisten käyttäjien tietoja Scoopinion ei luonnollisestikaan luovuta.

Vähemmän klikkejä, enemmän vaarallisia ideoita

Scoopinion idea on tarjota käyttäjilleen tarinoita ilman klikkejä ja jakoja. Tämän päivän mediamaisemassa lukijoita huomiota herättävillä otsikoilla kalasteleva, mutta sisällöltään usein vaatimaton klikkijournalismi onkin valitettavan yleistä. Uskooko Johannes, että klikkijournalismi siirtyy historiaan median kehittyessä ja uusien innovaatioiden syntyessä?

– Kyllä se siirtyy, Johannes vastaa varmasti. – Mekin – ja Uutisraivaaja ylipäätään – on ollut vahva kontribuoija siihen kehitykseen. Muutos etenee koko ajan.

Johannes kertoo pitävänsä vaarallisten ideoiden miettimisestä. Hän kehottaakin tulevia Uutisraivaaja-kandidaatteja etsimään jotakin täysin radikaalia ja tavanomaisesta poikkeavaa.

Scoopinion-tiimi mietti kilpailun aikaan, pitääkö olla hullun rohkea. Ilman sitä ei kuitenkaan synny mitään kovin kiinnostavaa, Johannes pohtii. Ja heti jos tekee jotain kiinnostavaa, on helpompi mennä eteenpäin.

– Mun mielestä kannattaa korostaa – ei uskottavuutta, koska se on helppoa, vaan – nimenomaan rohkeutta, koska se on vaikeeta!

Johannes kaipaa mediainnovoinnin pariin monenlaisia ihmisiä, jotka tekevät asioita omalla tavallaan.

– Jos vain parikybäiset koodaajakundit saa päättää asioista, niin maailmasta ei tule niin siisti paikka kuin siitä voisi tulla. Zuckerberg voi päättää mitä on ystävyys, ja se on musta tosi sääli.

Uutisraivaaja-kilpailun hakuaika alkaa 19.9.2016 ja päättyy 17.1.2017. Kilpailun finalistit valitaan maaliskuussa 2017 ja voittaja(t) julkistetaan syksyllä 2017.

Uutisraivaajan boot camp -leiri järjestetään 21. – 23.10.2016 Aalto Design Factoryllä Otaniemessä. Lisäinfoa luvassa myöhemmin!

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment