Tripsteri App -jengi

Tripsteri App -jengi

Syyskausi Uutisraivaaja-voiton jälkeen on kulunut hujauksessa ja huojennuksessa: emme turhaa paiskineet töitä kellon ympäri, vaan saimme aidon mahdollisuuden kehitellä uusi, kätevin matkailusovellus Tripsteri-perheemme tuoreeksi jäseneksi.

Kiitos siis vielä kerran, Uutisraivaaja, tästä mahdollisuudesta!

Voiton jälkeen olemme käyneet täyttä höyryä hommiin. Olemme laatineet päivitetyn budjettisuunnitelman ja sopineet aikataulun sovelluksen kehittämiselle. Olemme päättäneet kunkin tiimiläisen työpanoksen ja vastuualueet. Olemme käyneet vastuullisen matkailun kurssin.

Ensimmäisenä kiintopisteenä meillä ovat vuoden 2018 Matkamessut, jotka järjestetään Helsingissä 18.–21. tammikuuta. Julkaisemme virallisen julkisen sovellusversion messuilla tai niiden välittömässä läheisyydessä. Joululoma siis kulunee tutuissa puuhissa! Messuilla on myös erinomainen verkostoitumis- ja mainostusmahdollisuus, sillä ammattilaispäiville saapuu kansainvälisiä matkabloggaajia ympäri maailman.

Uutisraivaaja-voitonjulkistamisen jälkeen olemme käyneet tapaamassa vuoden 2015 Kuka-voittajaa ja saaneet heiltä arvokkaita vinkkejä ensimmäisen vuoden aikataulutukseen, inspiraation vahvistamiseen, käyttäjien hankkimiseen ja verkostoitumiseen. Tapasimme myös Pekka Ala-Pietilän Sanomatalolla ja saimme hyvää tsemppiä brändäämiseen ja käyttäjäryhmiin liittyen.

Tänä aikana on valmistunut myös tiimimme jäsenten Paulan ja Tuulian Tripteri Barcelona -opaskirja, jonka Bonnieriin kuuluva ReadMe-kustantamo julkaisee tammikuussa 2018. Leidien kahden kuukauden Katalonian-reissulla kerättiin tietysti materiaalia myös tulevaan Barcelona-sovellukseen.

Se, että voitto jaettiin kahdelle tiimille, on asettanut budjetille uusia vaatimuksia, ja ensi viikolla neuvottelemme Tekesin kanssa mahdollisesta lisätuesta. Tärkeintä tällä hetkellä on paitsi työstää sovellus sopivan valmiiksi myös ryhtyä heti markkinointityöhön. Sovelluksemme komissio- ja tarjousyhteistyötulot virtaavat vasta, kun käyttäjiä on kylliksi. Tässä yhtenä apuna ovat kieliversiot, joten panostamme nyt vahvasti suomen ohella englantiin. Some- ja käyttäjäbuustauksen ulkoistamme alan ammattilaiselle.

Hihat siis heiluvat huimaa vauhtia. Helsingin ja Tukholman paikkavalikoima kasvaa, ja olemme neuvotelleet myös Tallinnan Tripsterin kanssa Tallinnan osuudesta. Lisäämme lähiaikoina pääkaupunkiseudun päiväretkikohteita ja kauden suosituksia sekä nauhoitamme uusia audiokertomuksia kiinnostavista nähtävyyksistä.

Tärkeää parhaillaan on yhä kirkastaa ideaamme ja luoda pähkinänkuoreen mahtuva tiivistys siitä, mitä eniten haluamme olla. Pekka Ala-Pietilä kehotti meitä tuomaan peliin täysin rinnoin rakkautta ja intohimoa – ja senhän me osaamme!

Onnittelumme Framerightille jaetusta voittosijasta sekä tietysti muille erittäin intensiiviseen Uutisraivaaja-kilpailuun osallistuneille joukkueille Aatokselle, Rolling Storiesille ja Streamialle ja onnea huikeisiin projekteihin! Kiitokset myös Uutisraivaajan rautaisille ammattilaisille, jotka mentoroivat ja sparrasivat meitä kisassa ja jakoivat oman alansa tietoutta ja kultaisia tiedonjyväsiä.

Sydämellistä joulua kaikille!

Toivottavat,

Tripsters of Love, eli Siru, Paula, Tuulia, Soile, Mika ja Panu

 

Lataa Tripsteri App iPhonelle

Helsingin Sanomat kirjoitti Tripsterin voitosta.

Tripsteri.fi

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment