On aika esitellä Voconautin tiimi – tässä pumppu! Ylhäällä vasemmalta oikealle: Pinja Mustajoki, Tommi Mäki, Henri Paltemaa, alhaalla taas Vesa Vänskä, Farzana Tarana, ja Essi Ellilä.

 

Upeaa syksynalkua meiltä Voconautilta! Kuuman kesän aikana mahtavin muutos meillä on tapahtunut sisäisesti, kahdellakin tasolla. Ensinnäkin: tiimimme on kasvanut niin reippaasti, että voidaan tänään puhua lähes tuplatehosta alkukesään verrattuna. Toiseksi, ajattelutavassamme on tapahtunut iso muutos, jota voisi ytimekkäimmin kuvata autenttiseksi lähestymiseksi kohti ihmistä. Sen enempää kokonaisuutta avaamatta, maailmassa on nähdäksemme iso vaje yrityksistä, jollaiseksi pyrimme tulemaan.

Kesällä tutkimme todella tarkkaan erilaisten äänisisältöjen käyttämistä markkinoilla ja sitä, millaisia valintoja loppukäyttäjät reaalisesti tekevät. Voconaut on tarkentanut lähestymistapaansa, edeten reippaasti niin ensisisältöjen tuotannon ja julkaisun kuin taustatekniikan ja potentiaalisten kumppanuuksien saralla. Alkusyksystä on myös tiedossa jotain e r i t t ä i n coolia, josta ilmoitamme heti muutaman palasen varmistuttua!

Mikään näistä koitoksista ei kuitenkaan kiinnittyisi mihinkään, ellei tietäisi jotain myös elävistä ihmisistä niiden takana. Siksi haluamme viimein esitellä teille Voconautin upean tiimin. Tällä ryhmällä lähdemme ryminällä syksyyn – ja yhä lähemmäs ihmiseen!

 

Farzana Tarana. Voconautin äänisuunnittelija.

 

Farzana Tarana – Äänisuunnittelija – Tiimin sisukkain

Farzanassa, Voconautin bangladeshilaisvahvistuksessa, on enemmän sisua kuin monessa suomalaisessa yhteensä. Suunnilleen keskellä metsää asuva äänisuunnittelijamme vaikka kävelee seitsemän kilometriä lähimmälle bussipysäkille autonsa hajottua päästäkseen ajoissa toimistolle. The Voicessakin päänsä kolauttanut ja sen johdosta teipatuilla laseilla TV:ssä itsensä kisan kärkikahinoihin tänä vuonna kamppaillut Farzana tartuttaa Voconautilla saman tarmonsa ja tsemppinsä kaikkiin ympärillä oleviin.

 

Tommi Mäki. Voconautin toimitusjohtaja.

 

Tommi Mäki – Luova toimitusjohtaja – Tiimin diipein

Tommi pystyy yhtäaikaisesti maalaamaan suuren vision ja zoomaamaan pienimpiin detaljeihin. Tommissa yhdistyvät monet vastakohdat. Taide ja teknologia ovat kumpikin lähellä Tommin sydäntä, jota hän myös pyrkii aina kuuntelemaan. Hänen roolinsa ei ole ihan helppo, mutta mikään tekemisen arvoinen ei ihmiskunnan historiassa kuulemma koskaan ole ollutkaan.

 

Pinja Mustajoki. Voconautin vastaava äänisuunnittelija.

 

Pinja Mustajoki – Vastaava äänisuunnittelija – Tiimin multitaskein

Ehkä aiemmat nuoruuden rumpujensoiton opinnot auttavat Voconautin pää-äänisuunnittelija Pinjaa tekemään eri asioita yhtäaikaisesti – ja jotenkin silti keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Pinja on hyvä kuuntelija, mistä on monenlaista hyötyä Voconautin vastaavan äänisuunnittelijan työssä.

 

Vesa Vänskä. Voconautin teknologiajohtaja.

 

Vesa Vänskä – Teknologiajohtaja – Tiimin zenmäisin

Vesa säilyttää coolinsa kiperissäkin tilanteissa. Kokenut koodari, joka ymmärtää paperin ja kynän arvon. Kirjakin pysyy kädessä, ja kirjallisuudesta ammentamaansa tietoa ja näkemystä Vesa osaa soveltaa käytännön työhönsä. Vesan sopivan optimistinen asenne kantaa pitkälle.

 

Henri Paltemaa. Voconautin designer.

 

Henri Paltemaa – Designer – Tiimin elegantein

Henri sai heti kättelyssä Voconautin ydinideasta kiinni, ja on siitä lähtien heitellyt tarkkanäköisiä, luovia ideoita. Henri vastaa erityisesti käyttöliittymän ulkoasusta, mutta tapaa katsoa hyvin asioita myös niiden sisäpuolelta.

 

Essi Ellilä. Voconautin tuottaja.

 

Essi Ellillä – Tuottaja – Tiimin tehokkain

Nelonen Media Liveltä meille Voconautiin tuoreeltaan napattu tehokone Essi tekee tunnissa sen, mihin muut kuluttavat koko päivänsä. Kulttuurituottamisen moniottelija, joka omaa laajan paletin aina livetapahtumien tuotannosta tarkkaan koordinointiin. Keittää myös toimiston parhaat kahvit.

 

Tässä värikäs bändimme, ihmisyys Voconautin ja äänien takana. On soiton aika – let’s play! Hyvää syksyä!

 

Voconaut luo uudenlaista lisätyn äänitodellisuuden mediaa. Voconaut-tiimiin kuuluvat Tommi Mäki, Farzana Tarana, Vesa Vänskä, Pinja Mustajoki, Henri Paltemaa ja Essi Ellilä.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment