Kuva: Jenna Lehtonen

Itä-Helsinki-verkkomedia palkittiin Uutisraivaaja-kilpailussa keväällä 2023. Tässä blogitekstissä päätoimittaja Jenna Lehtonen kertoo, mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut.

 ”Vitsi, mikä tililöytö osui tälle illalle! Upeita ja mielenkiintoisia tarinoita rakkaasta Itä-Helsingistä. On tärkeää tuoda ihmisten tietoisuuteen alueen monipuolisuutta.”

Näin todettiin hiljattain Itä-Helsinki-median Instagram-tilille saapuneessa yksityisviestissä. Palaute on kuvaava esimerkki siitä, miten paikalliset suhtautuvat sisältöihimme. Kun algoritmi heittää päivityksemme eri puolella Suomea asuvalle ulkopaikkakuntalaiselle, somekanaviemme kommenttikentät täyttyvät stereotypioista. Silloin puhe kääntyy betonikuutioihin, turvattomuuteen, ihmisten ihonväriin tai johonkin kurjuuteen. Jokaiselta löytyy Itä-Helsingistä mielipide, asui alueella tai ei.

Tätä tematiikkaa mediamme on lähtenyt viime kuukausien aikana hyödyntämään entistä voimakkaammin sosiaalisessa mediassa. Nyt, maaliskuussa 2024, se näkyy kasvavissa seuraajamäärissä ja tavoittavuusluvuissa, jotka ovat ennätyksellisen korkealla sekä Instagramin että Tiktokin puolella. Mielipiteisiin vetoavan sisältömarkkinoinnin avulla mediamme on tullut löydetyksi sekä lukijoiden että mainostajien puolelta. Se on meille elintärkeää.

Haluan tässä kohtaa lausua erityisen kiitoksen Uutisraivaaja-mentorillemme, Helsingin Sanomien Esa Mäkiselle. Saimme viime tapaamisessamme neuvon, joka jäi mieleeni: ”Miettikää, mikä Itä-Helsingissä kuohuttaa?” Seuraavana päivänä Vuosaareen syttyi kerrostalopalo, jonka yhteydessä kuvasin haastatteluvideon, joka tavoitti pelkästään Tiktokin puolella yli 300 000 katsojaa. Tulipalo todella kuohutti. Pieni paikallismediamme löysi sattumalta haastateltavan, jolla oli aiheeseen annettavaa – talon asukkaan ja taloyhtiön hallituksen jäsenen. Hän oli uutisvoittomme.

Toinen eräänlainen voittomme on ollut drone, jonka hankinta osoittautui viisaaksi valinnaksi viime vuonna. Ilmakuvauspätevyyden suorittaminen on laajentanut mediamme kuvakulmia ja tuonut kokonaan uuden ulottuvuuden henkilökohtaiseen osaamiskirjooni. Ilmasta käsin pystyy kertomaan ja näyttämään sellaisia asioita, joita ei maasta asti edes näe. Kun tähän vielä yhdistää meille erikseen räätälöidyn äänibrändin, syntyy sisältöjä, joita ei muualta löydä.

Kapakoista kartanoihin -podcast purkissa

Miten Itä-Helsinki-medialla sitten muuten menee? Lyhyesti: ihan kivasti. Saavutimme viime vuoden lukijatavoitteemme ja tuplasimme juttutahtimme. Pelkkää glooriaa yrityksen pyörittäminen ei kuitenkaan ole ollut. Mukaan on mahtunut myös kolauksia.

Vuotemme käynnistyi omistajamuutoksilla. Sekä Valtteri Mörttinen että Rosanna Marila päättivät jättäytyä yrityksen operatiivisesta toiminnasta ja jatkaa freelancereina. Mörttinen myi osuutensa minulle joulukuussa, Marila reilua kuukautta myöhemmin. Parhaillaan kipparoin yritystä siis täysin omin voimin. Vaikka ajatus saattaa kuulostaa ensikuulemalta kauhistuttavalta, pidän tätä oppikokemusta elintärkeänä. Nyt minulla on mahdollisuus laajentaa tekijärinkiä entistä monipuolisemmaksi ja keskittyä oleelliseen.

Pakon sanelemana olen sittemmin joutunut astumaan myös mediamyyjän saappaisiin. Sen myötä olen oivaltanut, että ne saappaat olisi kannattanut laittaa omiin jalkoihin jo kauan aikaa sitten. Kukapa muu yrityksen tarinaa osaisi paremmin myydä kuin itse yrityksen perustaja? Tulosten perusteella näyttää siltä, että osaan myös myydä. Tämän asian hoksaaminen ei vaatinut mitään muuta kuin asennemuutosta omassa päässä. Jos toimittaja osaa myydä juttuideoitaan, toimittaja osaa myydä myös omaa intohimoaan.

Numeroiden kääntely, markkinoiden tutkiminen ja paikallisten kontaktointi eivät suinkaan ole ainoita viime kuukausien tekosiamme. Journalististen sisältöjen tekemisen ohessa saimme maaliskuussa maaliin Kapakoista kartanoihin -podcastimme ensimmäisen tuotantokauden. Toimitimme Mörttisen kanssa kahdeksan Itä-Helsinkiin pureutuvaa podcast-jaksoa omalla twistillä. Jaksojen välinen kontrasti välittynee kuulijoille saakka, sillä saimme studion penkeille haastateltavia Kale Puonnista Nata Salmelaan. Nyt Itä-Helsinki näkyy myös Spotifyn taajuuksilla.

Parhaillaan edistämme ulkoasusuunnittelija Niko Pohjalaisen kanssa entistä suurempaa ulkoasumuutosta verkkosivuillemme. Brändi-ilmeemme säilyy entisellään, mutta viemme sivustoa entistä enemmän lehtimäisempään suuntaan. Siihen saimme kumppaniksi journalismin kentältä graafikko Nea Ilmevallan, joka suunnitteli meille tulevan layoutin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, itahelsinki.fi näyttää huhtikuussa entistä enemmän paikalliselta verkkomedialta, jota tekee mieli lukea.

Kevättä on ilmassa muutenkin, sillä myydyt kaupalliset yhteistyöt mahdollistavat sen, että mediamme kehitystyö jatkuu myös Uutisraivaaja-kauden päätyttyä. Oloni on edelleen toiveikas.

Kirjoittaja: Jenna Lehtonen, päätoimittaja ja perustaja, Itä-Helsinki-verkkomedia

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment