Kilpailun koordinaattori Tanja Aitamurto vastasi näihin ja muihin lanseeraustilaisuudessa 19.9. esitettyihin kysymyksiin.

Kysymys: Pitääkö olla ansaintalogiikka, jotta voi hakea ja jos pitää, pitääkö sen olla toimiva ensimmäisestä päivästä lähtien? Onko se edellytys mukana olemiseen?

Tanja Aitamurto: Hakijan tulee olla miettinyt etukäteen, mistä mahdollisesti voisi saada rahaa hankkeelleen, siihen perustuu hakemuksessa esitettävä rahoitussuunnitelma. Alun hypoteesit kuitenkin muuttuvat projektin kehittyessä. Pitää siis olla ajatus siitä, mistä rahaa tulee, mutta sitähän ei tiedä onnistuuko se ennen kuin kokeilee.

Mikko ”Kobra” Koskinen: Suunnittelu on äärimmäisen tärkeää, mutta suunnitelmalla ei tee mitään. Tilanne muuttuu varsinkin silloin kun tekee jotain täysin uutta, joten pitää kuitenkin vaihtaa suunnitelmaa. Skuupparissa testataan  suunnitelmaa koko ajan; otetaan yhteyttä erilaisiin toimijoihin, jotka voisi olla kiinnostuneita maksamaan siitä, mitä tehdään.

Tanja Aitamurto: Uutisraivaajassa tarkoituksena ei ole rahoittaa hienoa, kallista, mutta lyhytkestoista hanketta, jolle ei olekaan käyttäjiä. Siksi liiketoimintamallin miettiminen on tärkeää jo hakuvaiheessa.

Kysymys: Mistä tietää, onko oma idea tarpeeksi journalistinen eli mikä on kilpailun fokus?

Tanja Aitamurto: Yksi lähtökohta on ymmärtää, että innovaatiot, jotka vaikuttavat journalismiin eivät välttämättä tule  alun perin journalismin kentästä. Esimerkiksi sellaiset palvelut kuin Twitter ja Facebook vaikuttavat nykyään journalismiin. Idean ei tarvitse siis olla selkeästi journalismia kunhan on tiedonvälitykseen liittyvä. Viime vuoden finalisteissa oli esimerkiksi yksi, mikä toi esille ruoan tuottamisprosessiketjun pellolta lautaselle.  Kannattaa tsekata viime vuoden finalistit täältä. Menestymisen edellytys ei ole, että idea on journalistinen.

Kysymys: Voiko tehdä ensin hakemuksen, ja jos löytää matkan varrella tyyppejä, voiko niitä lisätä myöhemmin projektiin?

Tanja Aitamurto: Voi. Ideaan tai projektiin voi lisätä tyyppejä sitä mukaa kun niitä löytyy.

Katso myös usein kysytyt kysymykset täältä: http://uutisraivaaja.fi/ukk.html

 

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment