Mediainnovaatiokilpailu Uutisraivaajan voittajiksi on valittu kaksi joukkuetta. Uutisraivaajan tuomaristo päätti jakaa 250 000 euron palkinnon Kuka– ja Lucify-tiimien kesken puoliksi Helsingissä 17.9. Kuka ja Lucify saavat siis kumpainenkin 125 000 euroa kehitysrahaa.

Kuka on hakupalvelu, jonka avulla toimittajat löytävät aiheeseensa liittyviä asiatuntijoita. Kuka tuo asiantuntijuuden nopeammin ja monipuolisemmin toimittajille ja sitä kautta myös lukijoille ja parantaa näin journalismin laatua. Samalla se tekee näkyvämmäksi asiantuntijoiden verkoston.

Lucify on toimituksille tarkoitettu tiedonjalostuspalvelu. Uutisten yhteyteen voidaan liittää Lucify-palikka, jonka avulla lukija voi itse testata, minkälainen konkreettinen merkitys uutisella on hänen elämässään. Lucify tuo siis yhteiskunnallisesti merkittävän uutisen lukijan henkilökohtaiselle tasolle.

Helsingin Sanomain Säätiön järjestämän Uutisraivaajan voittajat valittiin viiden finalistin joukosta. Tuomariston puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä sanoo, että finalistit olivat Uutisraivaajan historian kovatasoisimmat. Lisäksi tiimit kehittyivät finaalikauden aikana huimasti.

– Kaikki finalistit olisivat olleet palkinnon arvoisia. Mutta kun katsotaan Uutisraivaajan kriteereitä, voittajat olivat ne projektit, jotka tuovat merkittävimpiä innovaatioita journalismiin ja tiedonvälitykseen, Ala-Pietilä sanoo.

Muut finalistit olivat jalkapalloyhteisön sosiaalinen media Bolla, mediasisällöt verkkoon tallentava ja laitteesta poistava Little Brother sekä osallistava politiikan paikallismedia Topicalio.

Uutisraivaajaan tuli yhteensä 64 hakemusta, joiden joukosta tuomaristo valitsi helmikuussa kilpailun viisi finalistia. Nämä finalistijoukkueet kehittivät kevään ja kesän ajan projektejaan 10 000 euron siemenrahan turvin.

Uutisraivaaja on Helsingin Sanomain Säätiön mediainnovaatiokilpailu. Kilpailun tarkoituksena on synnyttää Suomeen uusia toimintatapoja ja liiketoimintamalleja, jotka liittyvät journalismiin ja tiedonvälitykseen.

Uutisraivaaja järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisen Uutisraivaaja-kilpailun voitti vuonna 2011 artikkeleita suositteleva selainsovellus Scoopinion. Toisen Uutisraivaajan voitti vuonna 2013 hitaan journalismin verkkopalvelu Long Play.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment