Viimeisen Lucifyn blogipostauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Tärkeimpiä tapahtumia on Uutisraivaaja-kilpailun jaettu ykkössija, täysipäiväisen työskentelyn aloittaminen kolmen hengen tiimillä, ensimmäiset asiakkaat, ensimmäiset kannattavat asiakasprojektit ja Open Knowledge Finland Challengen niinikään jaettu ykkössija.

Lokakuun 2015 lopulla Lucify julkaisi Eurooppaan suuntautuvia turvapaikanhakijavirtoja havainnollistavan visualisaation, joka jo muutamaa päivää myöhemmin oli upotettu kymmeniin kansainvälisiin medioihin, mukaan lukien The Independent (UK), The Atlantic (US), Huffington Post (UK), Daily Mail (UK) ja Scientific American (US).

Kuvankaappauksia turvapaikanhakijavirtoja havainnollistavan visualisaation upottaneista medioista

Kuvankaappauksia turvapaikanhakijavirtoja havainnollistavan visualisaation upottaneista medioista

Kotimaassa visualisaatio upotettiin Nytin verkkopalveluun. Yllättävää on, että kaikkiin eri medioihin tehdyistä upotuksista Nytin kautta on tähän (3.2.2016) mennessä tullut toiseksi eniten liikennettä, eli noin 115 000 kävijää. Edelle yltää ainoastaan TakePart 220 000 kävijällä. Esimerkiksi maailman luetuin verkkomedia Daily Mail jäi jalkoihin vain 28 000 kävijällä. Kaikkiaan visualisaatiolla on ollut yhteensä noin 1,6 miljoonaa katselijaa.

Visualisaation tarkoituksena oli kokeilla konseptia upotettavista vuorovaikutteisista visualisaatioista. Kokeilussa opittiin, että hyvin erityyppiset verkkojulkaisut ovat valmiita upottamaan laadukkaita vuorovaikutteisia visualisaatioita, ainakin jos niitä tarjotaan ilmaiseksi ja ilman mainoksia. Upottamiseen liittyvät tekniset ongelmat ovat olleet vähäisiä, ja ovat liittyneet lähinnä upotusten toimimiseen erilaisten mobiilisovellusten sisällä.

Suurin osa medioista upotti visualisaation juttuunsa. Vain noin 5 % kertoi siitä muulla tavoin. Saksankielisen version puutteessa esimerkiksi saksalainen Focus-verkkolehti päätyi upottamisen sijaan tekemään visualisaatiosta videon.

Lucifyn pitkän aikavälin visiona on rakentaa alusta, joka radikaalisti helpottaa vastaavien vaativien vuorovaikutteisten visualisaatioiden luomista, jakamista ja myymistä. Uutisraivaaja-rahan lisäksi rahoitamme kehitystyötä asiakasprojekteilla. Samalla keräämme kokemusta ja palautetta tukemaan alustan kehittämistä.

Ensimmäisessä isommassa asiakasprojektissa Lucify teki YK:n Office for the Coordination of Humain Affairsille (OCHA) vuorovaikutteisen visualisaation, joka havainnollistaa kasvavan maansisäisen pakolaisuuden ja humanitääriseen apuun tarvittavan rahoituksen yhteyden. Visualisaatio julkaistiin upotettuna mm. YK:n verkkosivuilla ja The Guardianissa.

Isot kiitokset vielä Helsingin Sanomain Säätiölle ja muille matkan varrella auttaneille!

Juho Ojala, Ville Väänänen ja Ville Saarinen

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment