– Kun me saimme kuulla Uutisraivaajasta, niin päätimme, että ilman muuta me haetaan!

Näin kertoo toimittaja-tietokirjailija Johanna Vehkoo, yksi Long Playn perustajista ja Uutisraivaaja-voittaja vuodelta 2013. Nykyään Vehkoo vastaa palvelun kansainvälisestä kehittämisestä.

Long Play on hitaan journalismin palvelu, joka julkaisee kuukausittain pitkiä juttuja, singlejä. Tekstit ovat tutkivaa journalismia, laajoja reportaaseja, henkilökuvia tai pureutuvat muuten syvälle aiheeseensa. Jälki on perusteellista, kriittistä ja hyvin kirjoitettua. Lisäksi Long Play julkaisee ajoittai lyhyempiä ilmaisia juttuja, sivuääniä.

Idea palvelusta oli syntynyt jo aikaisemmin yhdessä toimittaja Reetta Nousiaisen kanssa. He kokosivat sopivan porukan, johon kuuluivat kokeneet toimittajat Hanna Nikkanen, Anu Silfverberg, Riku Siivonen, Ilkka Pernu, Antti Järvi, Ilkka Karisto ja Kimmo Hokkanen. Kaikki alkuperäisestä tiimistä ovat edelleen mukana, ja lisäksi toimituskuntaan on liittynyt Ari Lahdenmäki. Long Playtä tekee myös joukko vierailevia kirjoittajia. Ainoana kokopäiväisenä työskentelee toimitusjohtaja Jussi Ruusila.

Long Playn lanseeraus. Ylärivi: Hanna Nikkanen, Ilkka Karisto, Anu Silfverberg, Ilkka Pernu. Alarivi: Antti Järvi, Reetta Nousiainen, Johanna Vehkoo, Riku Siivonen.

Long Playn lanseeraus. Ylärivi: Hanna Nikkanen, Ilkka Karisto, Anu Silfverberg, Ilkka Pernu. Alarivi: Antti Järvi, Reetta Nousiainen, Johanna Vehkoo, Riku Siivonen.

Käyttäjätestausta ja arvokkaita neuvoja

Alussa tiimillä ei ollut ”penniäkään rahaa”. Uutisraivaaja-kilpailun myötä projekti alkoi kuitenkin edetä. Vehkoo kertoo, että prosessi haastoi monta kertaa omaa ajattelua. Samalla hän joutui kyseenalaistamaan omia taustaoletuksiaan siitä, mikä ratkaisu toimii ja kenelle.

– Siinä oli kaikenlaisia sparraajia pitkin matkaa, ja ihmisiä, joilta kysyä neuvoa ja ihmisiä, jotka esittivät vaikeita kysymyksiä meille.

Vehkoo kertoo tilanteen tuntuneen aikoinaan uudelta. Toimittajana sitä on tottunut olemaan itse se, joka esittää kysymykset. Vastaajaksi joutuminen oli kuitenkin huomattavan opettavaista, sillä se pakotti pohtimaan sitä, mitkä ovat parhaita tapoja toteuttaa idea.

Long Playtä eniten eteenpäin vienyt asia Uutisraivaajassa oli palvelun kokeileminen ja testaaminen käyttäjillä. Se on startup-yrityksissä yleistä, mutta jälleen asia jota Vehkoo ja kumppanit toimittajina eivät olleet aikaisemmin tehneet.

– Isoimmat opit ovat tulleet siinä vaiheessa, kun voittorahoja käytettiin ja yritystoimintaa alettiin pyörittää ja kehittää.

Kantapään kautta opittuja asioita kysyttäessä Vehkoo nostaa esiin tekniseen toteutukseen liittyvät seikat. Hän kuitenkin suhtautuu vaikeuksiin mutkattomasti.

– Tottakai kaikki tekisivät suoraan sen viimeisen hyväksi osoittautuneen alustan tai tuotteen, jos vaan pystyisivät, mutta sehän mahdotonta. Se vaan pitää tehdä yrityksen ja erehdyksen kautta.

Mitä vinkkejä Vehkoo antaisi uusille Uutisraivaaja-kilpailijoille?

JV-OLIVIA small– Ei kannata lähteä sillä asenteella, että minun ideani on niin täydellinen, että sitä ei tarvitse kehittää, ja että minun pitäisi voittaa sillä.

Hyviä neuvoja kannattaa kuunnella – tosin kaikki neuvot eivät ole hyviä. Täytyy osata päätellä, mitkä vinkit kannattaa ottaa huomioon ja mitkä ei.

– Sen lisäksi että kuuntelee niitä hyviä neuvoja, täytyy myöskin aktiivisesti etsiä niitä.

Uutisraivaaja auttoi alkuun

Minkälainen merkitys Uutisraivaajalla on ollut, olisiko Long Playtä ilman kilpailua?

– Minä luulen että ei enää olisi, välttämättä.

Varmaksi ei voi tietenkään sanoa. Rahaa ei kuitenkaan saatu alkuvaiheessa ennen Uutisraivaajaan osallistumista mistään. Yhdistykselle ei herunut apurahoja, ja alkupääoman puutteessa ilman työntekijöitä yrityksen olisi Vehkoon mukaan ollut mahdotonta saada esimerkiksi Tekes-rahoitusta tai starttirahaa.

– Se on yksi niistä syistä, miksi Uutisraivaaja on niin tärkeä kilpailu, Vehkoo sanoo painokkaasti.

– Se on monelle oikeasti journalismiin perustuvalle idealle melkein ainoa tapa löytää kunnollista rahoitusta, koska tällaisille ideoille on tosi vaikea löytää rahoitusta traditionaalisia reittejä.

Vehkoo arvelee, että ilman Uutisraivaaja-voittoa Long Play olisi jonkin aikaa pystynyt jatkamaan julkaisemista ja rahoittamaan sitä tilaajamaksuilla. Se olisi kuitenkin tapahtunut lähestulkoon pelkästään talkootöinä, mikä Vehkoon mielestä on ”yleensäkin tuhoon tuomittua”. Voittorahan avulla useampi ihminen pystyi työskentelemään Long Playssä osa-aikaisesti. Se oli olennaisen tärkeää toiminnan jatkumisen kannalta.

Ulos Helsingin mediakuplasta

Long Playlla menee hyvin. Tilaajia on kivasti, vaikka suurempaa määrää tietysti tarvitaan ja tavoitellaan. Seuraava iso haaste on pääkaupunkiseudun mediakuplasta murtautuminen ja lukijoiden löytäminen myös muualta.

Long Playn single nro. 39, Ilkka Pernun Kaikki paha tapahtuu öisin.

Long Playn single nro. 39, Ilkka Pernun Kaikki paha tapahtuu öisin.

– Selvästi on sellainen tilanne, että tietynlaiset ihmiset pääkaupunkiseudulla tietää Long Playn, mutta heti kun me menemme pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, me olemme hyvin tuntemattomia.

Voittorahojen käytössä Long Play on priorisoinut teknistä toteutusta. Sillä saralla on silti yksi iso ratkaisematon kysymys.

– Edelleen suurin haaste on se, että verkosta ostaminen on vieläkin liian vaikeaa. Me emme ole pystyneet sitä ratkaisemaan, Vehkoo sanoo.

Hän tuumii, että olisikin liiallista olettaa, että kahdeksan journalistin perustama startup ratkaisisi ongelman, jonka kanssa paljon isommatkin yritykset on kamppailleet vuosikymmenen ajan.

Ärsyttävistä avainlukulistoista luopumista ja verkkomaksamisen helpottumista on povailtu jo jonkin aikaa. Teknologia siis kehittyy ja muuttaa muotoaan – niin kuin journalismikin. Uutisraivaaja avittaa erityisesti jälkimmäisen taivalta.

Uutisraivaaja-kilpailun hakuaika alkaa 19.9.2016 ja päättyy 17.1.2017. Kilpailun finalistit valitaan maaliskuussa 2017 ja voittaja(t) julkistetaan syksyllä 2017.

Uutisraivaajan boot camp -leiri järjestetään 21. – 23.10.2016 Aalto Design Factoryllä Otaniemessä. Lisäinfoa luvassa myöhemmin!

Liity Uutisraivaajan postituslistalle täällä.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment