Startupit hankkivat tyypillisesti rahoituksensa sijoittajilta. Se on vastikkeellista; sijoittavat ottavat osuuden yrityksestä ja odottavat, että rahoitus tulee tuottamaan heille voittoa.

Uutisraivaaja-rahoitus on hyvin erilaista. Helsingin Sanomain säätiö myöntää sen vastikkeetta uskoen, että toiminta tulee edistämään laadukasta tiedonvälitystä. Lucify sai tänä vuonna Uutisraivaaja-rahan lisäksi myös Googlelta pienemmän summan vastaavalla logiikalla.

Tämä on tuntunut vähän hämmentävältä. Helsingin Sanomain Säätiö ja Google siis tykkäävät niin paljon siitä mitä Lucify tekee, että antavat meille yli 100 000 euroa ilmaiseksi!

OK.

Tästä tulee sellainen olo, että olisi parasta oikeasti edistää laadukasta tiedonvälitystä. Tätä kautta ajatus siitä, että toiminnan pitää olla yhteiskunnallisesti merkityksellistä, on kiinnittynyt vahvasti Lucifyn toimintaan ja identiteettiin.

Jos toimintaa olisi ensimmäisen puolentoista vuoden aikana ajateltu tyypillisestä venture capital -näkökulmasta, tilanne voisi olla kovin erilainen.

Tämä rahoituksen myöntämisen muodossa osoitettu luottamus on luonut paljon paineita tälle vuodelle, ja Lucifyssa on tehty paljon töitä kovassa kiireessä. Siinä helposti unohtuu, miksi asioita oikeasti tehdään. Tällöin on ollut mukava saada muistutuksia ulkopuolelta, oli kyseessä sitten kysely englantilaiselta elokuvaohjaajalta, puhelu Yhdysvaltain kongressista tai innostunut palaute Guardianin toimittajalta.

Ensimmäisen vuoden keskeisin tavoite oli luoda toiminnalle kestävä pohja, jonka avulla sen jatkuvuus voidaan turvata. Se tuntuu onnistuneen. Lucifylla on nyt hyvät edellytykset edistää vuorovaikutteisten representaatioiden keinoin tapahtuvaa laadukasta tiedonvälitystä pitkälle tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen, jossa vuorovaikutteiset representaatiot ovat yhtä ilmeinen ajattelun työkalu kuin kynä ja paperi.

Tämä on Lucifyn viimeinen säännöllinen postaus Uutisraivaaja-blogissa. Jatkossa saatamme kuitenkin kirjoittaa blogiin vielä satunnaisesti. Jos haluat tietää, mitä meille kuuluu, pistäydy kahvilla toimistollamme vanhassa Marian sairaalassa.

Lucify eli Juho Ojala, Ville Saarinen ja Ville Väänänen.

Vastaa

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Post comment