Vastauksia Uutisraivaaja-kysymyksiin

Syksyn mittaan Uutisraivaajaa on esitelty erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa ja esimerkiksi korkeakouluissa. Myös kysymyksiä on tullut – kiitos niistä! Tähän postaukseen on koottu vastauksia muutamiin yleisimpiin kysymyksiin, joita Uutisraivaajaan osallistuminen on kirvoittanut. Uutisraivaajassa media ja tiedonvälitys ymmärretään laajasti. Missä menevät rajat sille, millainen projekti sopii kilpailuun ja millainen taas ei? Uutisraivaajassa etsitään innovaatioita, jotka kehittävät tiedonvälitystä…

Uusia alkuja

Reetta Nousiainen / Long Play Long Playn ensimmäinen Uutisraivaaja-vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuosi on tuonut mukanaan paljon sellaista, josta ensimmäisen toimintavuotemme aikana pystyimme vain unelmoimaan. Palkintoraha on mahdollistanut monenlaisia kehityshakkeita ja jopa palkattua henkilökuntaa. Vuoden alkupuolen Long Playssa oli puolipäiväisesti töissä kaksi henkilöä: päätoimittaja ja toimitussihteeri. Syyskuussa organisaatioon palkattiin toimitusjohtaja, ja hänen rinnallaan puolipäiväisesti jatkaa…