Kenen ääni mediassa kuuluu?

On pimeä joulukuinen ilta. Yksi tutkija ja kaksi toimittajaa istuvat ja ruotivat. Ruotsiin on perustettu palvelu, joka tuo esiin naisasiantuntijoiden osaamista. Tutkija harmittelee, että asiantuntemus, niin miesten kuin naisten, jää Suomessakin piiloon. Toimittaja pohtii, miten asiantuntijoita voisi löytää monipuolisemmin. Ja mieluiten nopeasti. Syntyy idea. Ensin pitää kuitenkin tarkistaa, onko idealle tarvetta. Suomessa on paljon asiantuntijoita.…

OpenVis Conf 2015

Informaation visualisointia käsittelevä O​penVisConf­​-konferenssi järjestettiin Bostonissa 6.­–7. huhtikuuta kolmannen kerran. TDJ:n tiimi kävi konferenssissa, joka tuo yhteen informaation visualisoinnin parissa työskenteleviä journalisteja, taiteilijoita, työkalujen kehittäjiä ja ihmisiä, jotka työskentelevät yritysten sisäiseen analytiikkaan liittyvissä rooleissa. Miten kertoa datasta lukijalle? Graafinen suunnittelija N​igel Holmes k​orosti esityksessään lukijan lämmintä huomioimista. Edward Tuften kanssa aikoinaan e​rimielisyyksiin ​ajautunut Holmes korosti,…

bolla: Futaajan videoseinä – pallon ympäri

Riplaa, harhauta, laukaise. Opi, neuvo, improvisoi. Poseeraa, kuvaa, jaa. Tykkää, kommentoi, innostu. Tämä kaikki ja paljon muutakin pyöri mielessämme, kun mietimme, mitä kaikkea nuorten futaajien kansainvälinen uutisseinä ja sosiaalinen media bolla voisi olla. Median kehittyminen käyttäjävetoisesti onnistuu vain, jos sen sisältö herättää intohimoa, siihen voi vaikuttaa ja se on vuorovaikutteista. Jalkapallo, jos mikä, herättää maailmalla suurta…

Idea on hyvä, mutta toimiiko se?

Little Brother on kamerasovellus, joka piilottaa kuvatun materiaalin ja siirtää sen pois älypuhelimesta. Näin se suojaa uhkaavissa tilanteissa kuvaajaa ja kuvattua aineistoa. Maailmassa, jossa pian jokaisella on taskussaan älypuhelin, sovellus tekee uhkaavien tilanteiden taltioimisen ja tiedon levittämisen turvallisemmaksi ja helpommaksi niin toimittajille kuin tavallisille kansalaisille. Little Brother on nyt noin vuoden ikäinen. Ennen sitä olimme…

Kohti ajattomia sisältöjä

Nettitestien ja datajournalismin yhdistäminen tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tässä kirjoituksessa avaan yhtä näkökulmaa, jota emme ole tähän mennessä juuri ehtineet tuoda esille. Uutissisällössä lähdetään perinteisesti siitä, että artikkelit pitävät paikkansa vain julkaisuhetkellä. Jos verkkolehti kertoo artikkelia varten haastatellun tutkijan iäksi 24 vuotta, ei se päivitä sitä hänen myöhemmin täyttäessä 25 vuotta. Vastaavasti, jos se julkaisee uutisen…