Mikä on Minard?

Viime vuosina on julkaistu useita palveluita, jotka pyrkivät eri keinoin tekemään vuorovaikutteisten visualisaatioiden hyödyntämisestä helpompaa. Esimerkiksi Infogramin avulla on helppoa upottaa juttuihin omaan dataan perustuvia yksinkertaisia interaktioita tukevia kuvaajia, ja Graphiq tarjoaa mittavan valikoiman vastaavia valmiita kuvaajia eri aiheista. Näillä työkaluilla ei kuitenkaan voida luoda sellaisia vaativia vuorovaikutteisia visualisaatioita, jotka kunnolla hyödyntäisivät sähköisen median potentiaalin.…

Uutisraivaaja-voittajan neuvo uusille kilpailijoille: Pitää luottaa itseensä

– Uutisraivaajan myötä oli helppo päästä juttelemaan tärkeiden tyyppien kanssa, sanoo Lucifyn Juho Ojala. – Kannattaa olla rohkea! Ojala perusti Lucifyn yhdessä Ville Väänäsen kanssa. Alussa tiimin idea ei ollut kovin selvästi määritelty, mutta se kehittyi kilpailun myötä. Niin paljon, että Lucify ylsi jaetulle ykkössijalle viime vuoden Uutisraivaaja-kilpailussa. – Se, mihin pyritään korkealentoisemmin abstraktilla tasolla,…

Long Playn Vehkoo: Etsi hyviä neuvoja ja testaa käyttäjillä

– Kun me saimme kuulla Uutisraivaajasta, niin päätimme, että ilman muuta me haetaan! Näin kertoo toimittaja-tietokirjailija Johanna Vehkoo, yksi Long Playn perustajista ja Uutisraivaaja-voittaja vuodelta 2013. Nykyään Vehkoo vastaa palvelun kansainvälisestä kehittämisestä. Long Play on hitaan journalismin palvelu, joka julkaisee kuukausittain pitkiä juttuja, singlejä. Tekstit ovat tutkivaa journalismia, laajoja reportaaseja, henkilökuvia tai pureutuvat muuten syvälle…

Uutisraivaaja-voittaja kehottaa etsimään vaarallisia ideoita – video

– Jos haluaa olla kiinnostava, se vaatii näkemyksen siitä, millainen tulevaisuuden median pitäisi olla. Lisäksi vaaditaan idea siitä, miten voi omilla toimillaan viedä todellisuutta edes piirun verran sitä toivottua tulevaisuutta kohti. Tätä mieltä on Johannes Koponen, vuonna 2011 Uutisraivaajan voittaneen Scoopinionin toimitusjohtaja. Scoopinion on käyttäjilleen artikkelisuosituksia tarjoava selainsovellus. Uutisraivaajasta itseluottamusta Scoopinion voitti ensimmäisen Uutisraivaaja-kilpailun viisi…

Uutisraivaaja-voittaja Kukan 3 vinkkiä uusille kilpailijoille – video

“Kannattaa pureutua kunnolla siihen ongelmaan, jota ratkaisee.” Tässä on viime vuoden Uutisraivaaja-voittaja Kukan ensimmäinen ohje uusien mediainnovaatioiden kehittäjille. Kukan perustajajäsenet Mari Vaara ja Iris Sandelin lupautuivat jakamaan parhaat vinkkinsä syksyllä jälleen alkavan Uutisraivaaja-kilpailun osanottajille. Vinkit löydät jutun lopusta, mutta selvitetään ensin tiimin kuulumiset. Mitä kuuluu Kukalle? Vuonna 2015 Uutisraivaajan jaetun ykkössijan saavuttanut Kuka on toimituksille…

Inspiraatioita Lucifylle

Jotta ihmiskunta selviytyisi tulevaisuuden haasteista, sirpaleinen tieto ei riitä, vaan tarvitaan kokonaisvaltaista systeemistä ymmärrystä. Vuorovaikutteinen datan visualisointi on mainio työkalu tarvittavan systeemisen ymmärryksen rakentamiseen. Tämä on yksi Lucifyn kantavia ajatuksia. Mutta mistä se on tullut? Osittain ainakin Bret Victorilta, joka on keskeisin yksittäinen inspiraatio Lucifylle. Victorilla on hyvin kiehtovia ajatuksia siitä, miten tietokoneiden mahdollistamat vuorovaikutteiset…

Toka kerta

Kenen ääni mediassa kuuluu? Siinä kysymys, josta lähdimme Kukan kanssa liikkeelle reilu vuosi sitten. “Ei kovin monen”, oli mediatutkimusten vastaus. Saman vastauksen antoivat myös toimittajat ja asiantuntijat. Lähdimme kehittämään ongelmaan ratkaisua. Halusimme monipuolistaa median asiantuntijaääniä lisäämällä niiden tarjontaa. Toimittajat voisivat nopeasti ja kätevästi löytää uusia ääniä laajasta tietokannasta. Pitäisi syntyä match toimittajan ja asiantuntijan välillä.…

Osui ja upotettiin

Viimeisen Lucifyn blogipostauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Tärkeimpiä tapahtumia on Uutisraivaaja-kilpailun jaettu ykkössija, täysipäiväisen työskentelyn aloittaminen kolmen hengen tiimillä, ensimmäiset asiakkaat, ensimmäiset kannattavat asiakasprojektit ja Open Knowledge Finland Challengen niinikään jaettu ykkössija. Lokakuun 2015 lopulla Lucify julkaisi Eurooppaan suuntautuvia turvapaikanhakijavirtoja havainnollistavan visualisaation, joka jo muutamaa päivää myöhemmin oli upotettu kymmeniin kansainvälisiin medioihin, mukaan lukien…