THIS IS RARE!

RARE Media syntyi valokuvista, sattumanvaraisesta kohtaamisesta, makuuhuonetyöhuoneista ja kameroita rakastavista nuorista tamperelaisista. Tässä blogissa kerromme, kuinka rakennamme uudenlaista mediaa nuorilta nuorille. Kun O tapasi Veen Lahden Aleksanterinkadun ensimmäisessä korttelissa perjantai-iltapäivänä 22.12.2017. Harvoin pystyn määrittämään ajankohtaa näin tarkasti. Tuona iltapäivänä odottelin äitiäni, joka istui vakikampaajansa käsittelyssä. Tapaisimme joululomalla paljon sukulaisia, joten tukka oli saatava kuosiin. Tylsistyneenä…

Viisi finalistia tavoittelee Uutisraivaaja-voittoa – ”Ideat vahvasti ajassa kiinni”

Helsingin Sanomain Säätiön järjestämän Uutisraivaaja-kilpailun voittoa tavoittelee viisi finalistia. Kilpailun tuomaristo valitsi jatkoon etenevät joukkueet perjantaina 22.3. Hakemuksia kilpailun viidennelle kaudelle tuli kaikkiaan 55. Jatkoon valitut hankkeet kehittävät muun muassa moniäänisyyden mittaamista mediassa, tiedon läpinäkyvyyttä, uusia tapoja käyttää ääntä kerronnan keinona sekä nuoria puhuttelevaa journalismia. ”Finalistien projektien teemat ovat kunnianhimoisia ja vahvasti ajassa kiinni”, sanoo…

Uutisraivaaja innosti ideoimaan – kilpailuun 55 hakemusta

Uutisraivaaja-kilpailun finalistipaikkoja tavoittelee jälleen monipuolinen joukko hakijoita. Hakemuksia innovaatiokilpailuun tuli kaikkiaan 55 kappaletta. Hakuaika päättyi torstaina 31. tammikuuta. Hakemuksissa suosittuja teemoja ovat esimerkiksi uudet tavat käyttää dataa, ääntä tai kuvaa sekä osallistaa yleisöä. Myös virtuaalitodellisuus ja uudet journalistiset työkalut ovat esillä. Ideoita on kuitenkin aivan laidasta laitaan, ja hakemuksia tuli kautta Suomen. Uutisraivaaja on Helsingin…

Uutisraivaajan hakuaika on päättynyt

Haku Uutisraivaaja-innovaatiokilpailun viidennelle kaudelle päättyi torstaina 31.1. kello 15. Kiitos kaikille hakemuksensa lähettäneille! Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta vastaan. Seuraavaksi kilpailun esiraati aloittaa työnsä. Esiraadin tehtävänä on pohjustaa finalistien valintaa ja seuloa hakemusten joukosta lupaavimmat hakijat ja projektit. Tuomaristo valitsee kauden 2018–2019 Uutisraivaaja-finalistit maaliskuun jälkipuoliskolla. Esiraati saattaa olla hakijoihin yhteydessä ja pyytää vielä parannuksia hakemuksiin. Suosittelemme…

Tripsteri

Mitä Uutisraivaaja-voittovuosi on tuonut tullessaan Tripsteri App Oy:lle?

  Uutisraivaaja-mediainnovaatiokilpailu oli Tripsterille ihana, hektinen, työläs, opettavainen ja monesti yöunetkin vievä kokemus. Tilaisuus, jollainen osuu kohdalle kenties vain kerran elämässä. Kilpailu, joka karsi jyvät akanoista ja turhat oksat rönsyilevästä ideapuusta. Mitkä olivat ensimmäisiä askelia, jotka suunnittelimme vuosi sitten ottavamme voiton jälkeen ja missä olemme nyt? Kaavailimme Tripsteri App -sovellukseen paljon uusia kohteita ja kieliä,…

Uutisraivaaja-klinikka saa jatkoa – tule after workeille tammikuussa!

Marraskuussa järjestetty Uutisraivaaja-klinikka saa jatkoa tammikuussa 2019. Harkitsetko osallistumista Uutisraivaaja-kilpailuun? Kaipaatko vielä vinkkejä hakemiseen? Haluatko jutella ideastasi aiempien Uutisraivaaja-voittajien kanssa? Jos vastasit edes kerran kyllä, sinulla on syy osallistua Uutisraivaajan after workeille tammikuussa. Päivälehden museossa Helsingissä järjestetään perjantaina 11.1. kello 17 tilaisuus, jossa on mahdollista jälleen tavata innovaatiokilpailun aiempia voittajia ja saada neuvoja kilpailuun osallistumiseen.…

Miten menestyä Uutisraivaajassa – Framerightin 5 vinkkiä

Verkostoitukaa, ottakaa kaikki irti mentoroinnista ja pitäkää hauskaa, ohjeisti Framerightin Ilkka Järstä Uutisraivaaja-klinikalla. Taustalla tiimistä myös Marina Ekroos ja Jaakko Hyvärinen. Kuvat: Ida Pimenoff. Käytännön havainnosta se lähti. Valokuvaaja Marina Ekroos ja IT-ammattilainen Ilkka Järstä totesivat netissä lehtiä lukiessaan ja sosiaalista mediaa selatessaan, että kuvat rajautuivat välillä miten sattui. Joltakulta saattoi puuttua pää, toisen olemus oli…

Miten menestyä Uutisraivaajassa – Tripsterin 5 vinkkiä

Uskaltakaa alussa ideoida isosti ja olkaa myös kilpailun aikana avoimia uusille näkökulmille, neuvovat Tuulia Kolehmainen ja Paula Kultanen Ribas Uutisraivaaja-kilpailijoita. Kuvat: Ida Pimenoff. Mikä hujaus! On ehtinyt kulua runsas vuosi siitä, kun Tripsteri valittiin voittajaksi Uutisraivaaja-kilpailussa. Viime lauantaina he jo jakoivat vinkkejä uusille osallistujille Uutisraivaaja-klinikalla. Tripsteri app -joukkue jakoi Uutisraivaaja-innovaatiokilpailun voiton syksyllä 2017 Framerightin kanssa.…

Tule Uutisraivaaja-klinikalle! Luvassa sytykettä ideointiin ja vinkkejä konkareilta

Miksi osallistua Uutisraivaaja-kilpailuun? Miten pääsen ideani kanssa eteenpäin? Miten menestyn innovaatiokilpailussa? Kuinka välttää karikot kehitystyössä? Tule Uutisraivaaja-klinikalle ja saat vastaukset näihin kysymyksiin tai ainakin tukun koeteltuja vinkkejä! Uutisraivaaja-klinikka kokoaa Helsinkiin 24.11. joukon mediainnovaatioista kiinnostuneita, ja paikalla on myös kilpailun aiempia voittajia kertomassa kokemuksistaan. Klinikalta voi löytää uusia osaajia tiimiin tai vain saada sytykettä ideointiin –…