Uutisraivaaja-blogia kirjoittavat innovaatiokilpailun osallistujat.
Kevät on ollut poliittisesti aktiivista aikaa: vaalit, hallitusneuvottelut, kriisit ja skandaalit värittävät jokapäiväistä mediaa. Meillä Topicalio-tiimissä on myös pitänyt kiirettä jututtaessamme ihmisiä laidasta laitaan ottaaksemme irti kaiken, mitä vaalien sähköistämä ilmapiiri antaa. Halusimme tehdä selvitystyön juurta jaksain ja olemme hyödyntäneet keskusteluissa olemassaolevaa protoamme. Politiikan kenttä on laaja – minne fokusoitua? Kiitos Uutisraivaaja-kilpailun kontaktien, saimme keskusteluyhteyden…
On pimeä joulukuinen ilta. Yksi tutkija ja kaksi toimittajaa istuvat ja ruotivat. Ruotsiin on perustettu palvelu, joka tuo esiin naisasiantuntijoiden osaamista. Tutkija harmittelee, että asiantuntemus, niin miesten kuin naisten, jää Suomessakin piiloon. Toimittaja pohtii, miten asiantuntijoita voisi löytää monipuolisemmin. Ja mieluiten nopeasti. Syntyy idea. Ensin pitää kuitenkin tarkistaa, onko idealle tarvetta. Suomessa on paljon asiantuntijoita.…
Informaation visualisointia käsittelevä OpenVisConf-konferenssi järjestettiin Bostonissa 6.–7. huhtikuuta kolmannen kerran. TDJ:n tiimi kävi konferenssissa, joka tuo yhteen informaation visualisoinnin parissa työskenteleviä journalisteja, taiteilijoita, työkalujen kehittäjiä ja ihmisiä, jotka työskentelevät yritysten sisäiseen analytiikkaan liittyvissä rooleissa. Miten kertoa datasta lukijalle? Graafinen suunnittelija Nigel Holmes korosti esityksessään lukijan lämmintä huomioimista. Edward Tuften kanssa aikoinaan erimielisyyksiin ajautunut Holmes korosti,…
Riplaa, harhauta, laukaise. Opi, neuvo, improvisoi. Poseeraa, kuvaa, jaa. Tykkää, kommentoi, innostu. Tämä kaikki ja paljon muutakin pyöri mielessämme, kun mietimme, mitä kaikkea nuorten futaajien kansainvälinen uutisseinä ja sosiaalinen media bolla voisi olla. Median kehittyminen käyttäjävetoisesti onnistuu vain, jos sen sisältö herättää intohimoa, siihen voi vaikuttaa ja se on vuorovaikutteista. Jalkapallo, jos mikä, herättää maailmalla suurta…
Little Brother on kamerasovellus, joka piilottaa kuvatun materiaalin ja siirtää sen pois älypuhelimesta. Näin se suojaa uhkaavissa tilanteissa kuvaajaa ja kuvattua aineistoa. Maailmassa, jossa pian jokaisella on taskussaan älypuhelin, sovellus tekee uhkaavien tilanteiden taltioimisen ja tiedon levittämisen turvallisemmaksi ja helpommaksi niin toimittajille kuin tavallisille kansalaisille. Little Brother on nyt noin vuoden ikäinen. Ennen sitä olimme…
Nettitestien ja datajournalismin yhdistäminen tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tässä kirjoituksessa avaan yhtä näkökulmaa, jota emme ole tähän mennessä juuri ehtineet tuoda esille. Uutissisällössä lähdetään perinteisesti siitä, että artikkelit pitävät paikkansa vain julkaisuhetkellä. Jos verkkolehti kertoo artikkelia varten haastatellun tutkijan iäksi 24 vuotta, ei se päivitä sitä hänen myöhemmin täyttäessä 25 vuotta. Vastaavasti, jos se julkaisee uutisen…
Lähde tutkimusmatkalle etsimään tapaa jolla päätöksentekoa viedään avoimempaan ja lähestyttävämpään suuntaan! Topicalio-projektissa haluamme tehdä poliittiset päätökset sekä niistä päättävät henkilöt tutuksi kaikille. Tarjoamme myös päättäjille paremman kanavan saada kansalaisilta ohjausta. Olemme tänään avanneet Facebookiin sivun missä kerromme lisää ajatuksistamme ja mitä kautta toimintaan pääsee mukaan sekä vaikuttamaan. Lähikoulut yhdistetään, keskuspuistoon hiihtokielto, rantamaisemaan kerrostaloja! On toki…
Reetta Nousiainen / Long Play Long Playn ensimmäinen Uutisraivaaja-vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuosi on tuonut mukanaan paljon sellaista, josta ensimmäisen toimintavuotemme aikana pystyimme vain unelmoimaan. Palkintoraha on mahdollistanut monenlaisia kehityshakkeita ja jopa palkattua henkilökuntaa. Vuoden alkupuolen Long Playssa oli puolipäiväisesti töissä kaksi henkilöä: päätoimittaja ja toimitussihteeri. Syyskuussa organisaatioon palkattiin toimitusjohtaja, ja hänen rinnallaan puolipäiväisesti jatkaa…
Riku Siivonen / Long Play Olen muutaman viime vuoden aikana päätynyt eri syistä viettämään aikaa niin sanottujen start up -piirien läheisyydessä. Siellä tapaamillani ihmisillä on intoa, kykyä, paloa ja voimaa. Se on virkistävää ja innostavaa. Mutta koska olen luonteeltani hieman synkkämielinen, olen kuunnellut erityisen tarkalla korvalla joitakuita sivulauseita. Niissä vanhemmat enkelit neuvovat, että aivan ensimmäiseksi…
Long Play aloitti toimintansa vuonna 2012 vain 500 euron alkupääomalla. Sillä maksettiin ensimmäisen jutun kuvittajalle ja hankittiin flaijereita ja rintanappeja lanseerausbileisiin. Niiden kautta lukijoita ohjattiin kolmansien osapuolien kauppoihin, kuten Elisan sähkökirjakauppaan ja Readberry-palveluun, jotka myivät juttujamme e-kirjoina.