Uutisraivaaja-blogia kirjoittavat innovaatiokilpailun osallistujat.
Innostuvatko nuoret näyttämään futistaitojaan, haluavatko he kilvoitella keskenään taidokkaimmista potkuista ja puskuista ja vieläpä videolla? Kokeilimme onko bollalle käyttöä ja pystytimme bolla-teltan heinäkuussa Suomen suurimman nuorten jalkapalloturnauksen Helsinki Cupin tapahtumatorille. Teltta kuhisi tuhansia innokkaita nuoria aamusta iltaan viiden päivän ajan. Bolla Challenge -kesäkisaan mahtui uskomattomia potkuja, leikkisiä futistemppuja, sirkusta ja ennen kaikkea iloisia epäonnistumisia ja…
Uutisraivaaja-finaali lähestyy loppuaan. Tällä viikolla avataan Kukan pilottiversio asiantuntijoille ja pilottiamme testaaville toimittajille. Olemme hioneet ideaamme, mutta perusidea on säilynyt: haluamme monipuolistaa yhteiskunnallista keskustelua. Aiheemme on koskettanut monia. On ollut upeaa huomata, kuinka paljon apua olemme saaneet. Sadat ihmiset ovat antaneet meille aikaansa. Asiantuntijat ovat tarjonneet apuaan, jakaneet näkemyksiään ja omia kehitysehdotuksiaan. Kaksi toimitusta avasi meille…
Maailma, jossa Little Brotherille on käyttöä, on karua katseltavaa. Kuvatoimistojen ja hakukoneiden tarjoama näkymä mielenosoituksiin ja viranomaisten toimintaan ei juuri toivoa herätä. Yhtä uhkaavaa ja tummanpuhuvaa kuvaa toimintaympäristöstämme jakavat kilpailijamme omilla sivustoillaan ja ilmeillään. Esimerkkeinä mm. tämä ja tämä. Aihealueeseen ja kilpailijoihin perehtyminen auttoi meitä löytämään suunnan Little Brotherin ilmeen ja brändin kehittämiselle. Ensimmäinen versio ilmeestä…
Eilen julkaistu Lucify auttaa julkaisijoita tekemään sisällöistään lukijoille relevantteja niihin upotettavien vuorovaikutteisten komponenttien avulla. Lucifyn tarkemman esittelyn löydät osoitteesta: http://www.lucify.com/introduction/ Helsingin Sanomat ja Iltalehti ovat jo upottaneet sisältöihinsä ensimmäiset komponentit: http://www.hs.fi/elama/a1305975785281 http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080620140502_uu.shtml http://www.iltalehti.fi/terveys/201508060091506_tr.shtml Julkaisupäivänä Lucify tavoitti noin 115 000 ihmistä. Lucifyn työnimi oli aiemmin TDJ. Juho Ojala ja Ville Väänänen
“Muistaakseni olin luonnollisesti pikkaisen hermostunut”, kuvailee Helsingin yliopiston professori Jaakko Hämeen-Anttila ensimmäistä esiintymistään mediassa. Nykyään tilanne on toinen: huippukausina professoria haastatellaan yli kymmenen kertaa viikossa. Ylen taloustoimittaja Aapo Parviaisen mukaan finanssikriisiä kommentoitiin Ylessä ja Helsingin Sanomissa 1058 kertaa vuosien 2008–2014 aikana. Näistä naisasiantuntijoiden kommentteja oli 3,4 prosenttia. Aalto-yliopiston professori Sixten Korkmanin kommentteja oli 10,3 prosenttia.…
Yksi kehitysprojektien hauskimpia asioita on, että matkan varrella pääsee tapaamaan ja tekemään töitä erilaisten ihmisten ja yhteisöjen kanssa. Bollankin matkalla on vaihdettu syöttöjä ja ideoita monien eri alojen taitajien kanssa. Yksi kumppaneistamme on oman alansa supertaitaja, futisfreestylen suomalainen pioneeri Antti Lähtevänoja. Antti on nuoresta iästään huolimatta ennättänyt ollut jo monessa mukana. Hän on ollut mukana…
Little Brotherin tiimi on ollut viikon täydessä työn touhussa Edinburghissa, Iso-Britannian suurimmassa start-up-keskuksessa CodeBasessa. Kevät on mennyt testatessa, ihmisten kanssa keskustellessa ja ideaa kehittäessä. Tässä postauksessa keskitymme käymään kilpailijoitamme läpi. Se auttoi meitä positioimaan, mitä me oikein olemme tekemässä ja mikä Little Brotherin missio on. Ensimmäisessä pitchissämme totesimme, että Little Brother tekee kansalaisaktivistien ja toimittajien…
Nettitestit tarjoavat mahdollisuuden kerätä ainutlaatuista dataa ihmisten vastauksista mitä moninaisimpiin kysymyksiin. Kun Yle teettää Taloustutkimuksella selvityksen ihmisten asenteista vaikkapa maahanmuuttopolitiikkaan, keräävät haastattelijat tyypillisesti vastauksia joiltakin tuhansilta ihmisiltä. Samassa ajassa nettitesti voi helposti kerätä monta kertaluokkaa suuremman määrän vastauksia. Toisaalta nettitestidata ei ole samalla tavalla yleistettävissä kuin perinteisin tieteellisin menetelmin tehdyt kyselytutkimukset. Sen ei kuitenkaan tarvitse…
Kevät on ollut poliittisesti aktiivista aikaa: vaalit, hallitusneuvottelut, kriisit ja skandaalit värittävät jokapäiväistä mediaa. Meillä Topicalio-tiimissä on myös pitänyt kiirettä jututtaessamme ihmisiä laidasta laitaan ottaaksemme irti kaiken, mitä vaalien sähköistämä ilmapiiri antaa. Halusimme tehdä selvitystyön juurta jaksain ja olemme hyödyntäneet keskusteluissa olemassaolevaa protoamme. Politiikan kenttä on laaja – minne fokusoitua? Kiitos Uutisraivaaja-kilpailun kontaktien, saimme keskusteluyhteyden…
On pimeä joulukuinen ilta. Yksi tutkija ja kaksi toimittajaa istuvat ja ruotivat. Ruotsiin on perustettu palvelu, joka tuo esiin naisasiantuntijoiden osaamista. Tutkija harmittelee, että asiantuntemus, niin miesten kuin naisten, jää Suomessakin piiloon. Toimittaja pohtii, miten asiantuntijoita voisi löytää monipuolisemmin. Ja mieluiten nopeasti. Syntyy idea. Ensin pitää kuitenkin tarkistaa, onko idealle tarvetta. Suomessa on paljon asiantuntijoita.…