Uutisraivaaja-blogia kirjoittavat innovaatiokilpailun osallistujat.
Tietokiteet ovat tapa hakea joukkoistamalla vastauksia yhteiskuntaa jakaviin kysymyksiin. Kansalaiskide-tiimi kehittää parhaillaan verkkotyökalua, jonka avulla kerätään lukijoilta näkökulmia ja niiden perusteluita. Kesän aikana Kansalaiskide otti kaksi loikkaa: harppasimme työpajojen järjestämisestä verkkotyöskentelyn kehittämiseen, ja päätimme syventyä tietokiteisiin tarvittavien argumenttien keräämiseen ja jäsentämiseen verkkodebateilla. Argumentaatiotyökalun prototyyppi on nyt valmis testeihin eri käyttäjäryhmien kanssa. Keskustelut potentiaalisten asiakkaiden kanssa…
Upeaa syksynalkua meiltä Voconautilta! Kuuman kesän aikana mahtavin muutos meillä on tapahtunut sisäisesti, kahdellakin tasolla. Ensinnäkin: tiimimme on kasvanut niin reippaasti, että voidaan tänään puhua lähes tuplatehosta alkukesään verrattuna. Toiseksi, ajattelutavassamme on tapahtunut iso muutos, jota voisi ytimekkäimmin kuvata autenttiseksi lähestymiseksi kohti ihmistä. Sen enempää kokonaisuutta avaamatta, maailmassa on nähdäksemme iso vaje yrityksistä, jollaiseksi…
Kuluneen kesän aikana RARE on painanut suunnitelmiaan ideoiden tasolta konkretiaan. On tutkittu, tuotettu, kuvattu, leikattu, palaveerattu, opiskeltu, väsytty, levätty ja häröilty. RAREn kesä kului vauhdilla ja paljon on tapahtunut. Koitan saada nyt muotoiltua jotakuinkin mielekkääseen muotoon, mitä kaikkea meidän kuukausiin on kuulunut. Puolet tiimistämme ovat kuvajournalisteja, joten myös visuaalista matskua on kertynyt. Se puhukoon…
Moniäänisyysmittari-hankkeen tärkein lähtökohta on luottamus siihen, että erilaisia näkökulmia kuuntelemalla ja yhteistä ymmärrystä lisäämällä päästään parempiin lopputuloksiin. Tämä koskee niin Moniäänisyysmittaria itseään kuin ylipäänsä journalismia. Tavoitteenamme on kehittää Moniäänisyysmittarista mahdollisimman hyvä, kaikkia palveleva työkalu – sekä siinä rinnalla ja sen seurauksena laadukkaampaa, luotettavampaa ja vahvempaa journalismia. Mikä ihmeen Moniäänisyysmittari? Lue lisää ensimmäisestä Uutisraivaaja-blogistamme! Moniäänisyyden merkitys…
Kun sama henkilö tekee monen eri alan asiantuntijatyötä samassa työssä, sanotaan, että hän pitää useaa eri hattua päässään. Startup-yrityksessä tämä eskaloidaan multitaskaukseksi eli pidetään näitä useita hattuja samaan aikaan päässä. Comcom-tiimimme on nyt loppukeväästä päässyt hetkeksi takaisin mukavuusalueelleen eli kirjoittamaan koodia. Finalistikauden aikana on luvassa kuitenkin vielä paljon multitaskausta ja lukuisten työläiden asioiden edistämistä. Pitchaustilaisuuksissa…
Kansalaiskiteen tiimi rantautui valtakunnan paraatipaikalle Oodiin esittelemään tietokiteitä. Kansalaiset pääsivät kommentoimaan Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman tietokiteistä niitä, jotka liittyvät kestävään liikkumiseen. Osallistujat tutustuivat myös näkemysverkkoon ja täydensivät sitä. Kansalaiskide-projektissa kehitämme osallistumisen ja tiedon jäsentämisen työkaluja. Tärkein niistä on tietokide eli avoin nettisivu, jolla joukkoistetusti etsitään vastauksia täsmälliseen kysymykseen kritiikinkestävän tiedon avulla. Toinen on näkemysverkko,…
Me Voconautilla uskomme syvästi äänen voimaan. Nyt kuulet kuulumisemme ja ajatuksemme entistäkin paremmin, sillä päätimme avata sanallisen arkkumme tällä kertaa puheen muodossa. Oheista ääniraitaa klikaten käy tiesi tuoreimpiin kuulumisiimme – ja sen lomassa ajatuksiimme ihmisäänen voimasta. Äänessä: Pinja Mustajoki, Voconautin Lead Sound Designer, sekä Tommi Mäki, CEO.
RAREn Instagram-tili @rareonkova on julkaissut viime aikoina ensimmäisiä behind the scenes -välähdyksiä. Huvittuneina, ja vähän huolissamme, huomasimme, että tarinoissa toistuu selkeästi sama kaava: Ensin RARE on jossain tilaisuudessa puhumassa tai pitämässä työpajaa, ja seuraavassa kuvassa joku meistä on tipahtanut syvään uneen auton takapenkille tilaisuuden jälkeen. Huumoriarvostaan huolimatta tämä ilmiö kertoo mahdollisesti jotain hälyttävääkin siitä, mitä…
Demokratia, yhteiskuntarauha, kuunteleminen ja osallisuus. Näin ylevistä käsitteistä lähdimme liikkeelle, kun pohdimme tiimimme kanssa, miksi Uutisraivaaja-ideaamme Moniäänisyysmittaria tarvitaan. Moniääninen julkinen keskustelu tarkoittaa sitä, että yhä useampi ihminen kokee tulevansa kuulluksi ja että päätöksiä tehtäessä huomioidaan erilaiset näkökannat. Kun moniäänisyydestä huolehditaan vastuullisesti, paranee myös julkinen keskustelu. Tämä puolestaan vahvistaa demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa. Helppoa kuin heinänteko –…
Kesä- vai talviaika – kumpi voittaa? Voisi kuvitella, että aiheesta ei löytyisi kovin montaa eri mielipidettä, mutta yli 300 intohimoista keskustelijaa on eri mieltä. Uutisartikkelit toimivatkin nykyään puhtaan tiedonvälityksen lisäksi myös keskustelun avaajina lukijayhteisöille. Tiedonvälitys on muuttunut kaksisuuntaiseksi; lukijoille halutaan antaa ääni, sillä muiden mielipiteet voivat olla jopa yhtä kiinnostavia kuin itse uutisartikkeli. Michael Jackson…